Elannon portilla – Kertomus virkamiehen valaistumisesta

Tapani Koivula

Kustannus HD 2015
208 s.

“Kosmisen kulkurin” Tapani Koivulan uusi henkinen romaani!

Nestori Carpelan, elantolainen kolmannessa polvessa, jumittuu uraputkeensa, kuten on käynyt myös hänen isälleen Ville Korhoselle. Isän, Elannon autokuskin kohtaloksi muodostui kolari sisäänajoväylän ahtaassa kaariportissa. Pääjohtaja Tanner siirsi hänet vartijaksi Lintulahdenkujan portille — josta mies liukeni merille.
Nestori, Helsingin kaupungin ylim. arkistopäällikkö, selviää kellariarkistonsa putkivuodosta viime voimillaan sairaseläkkeelle. Vapauduttuaan etsimään arkistomappeja avarampaa totuutta hän uskoo kokeneensa valaistumisen. Vai onko kaiken taustalla vain arkistossa viihtyneiden naisvirkailijoiden jättämät tuoksut ja unelmat?
Lopulta kaikki ihmeet tuntuvat olevan Nestorille mahdollisia — jopa isän kotiinpaluu maailmalta eleganttina herrasmiehenä William K:na.
Henkisessä romaanissaan Tapani Koivula kertoo myös tositarinoita miehistä, jotka ahdistava tehoyhteiskunta johtaa itsetuhoon. Psykiatri Reima Kampman, herkkä hypnoositaituri sai tarpeekseen alle viisikymppisenä. Remonttimies Erkki oli jääräpäisempi ja luovutti vasta vuosituhannen vaihduttua, jolloin Kultainen Aikakausi oli alkamassa. Romaanin lopussa käy ilmi, että vaikka ihmiskuntaa ja ihmisiä on vaikea pelastaa itsetuholta, mielisairaiden hautausmaan pelastaminen voi onnistua, jos paikalle osuu riittävän hullu ateistinen psykiatri…

Ultran kirja-arvio:

Rajatiedon piirissä Tapani Koivula on tunnettu ja työstään arvostettu ”ikiliikkuja”, joka osaa suoltaa erehtymättömästi tietoa rajatiedon kysymyksistä ja saanut itsekin kokemuksia niin monesta mielenkiintoisesta asiasta, että harva pystyy siihen. Lukijakunta myös tietää ne muutamat muut osaajat ja tietäjät, joita uudessa kirjassa mainitaan ja hyvässä lykyssä on heihin tutustunutkin.

Elannon portilla– kirja osoittautuu myös rajatiedon kirjaksi, tosin näitä kokemuksia ripotellaan pitkin kirjaa. Ovelasti Tapani marssittaa esiin tapahtumia, unelmia, sielun haavoittumisia ja rankkaa tosielämää sekä tunnettujen ihmisten toimia, mukaan lukien ajatuksia miehisestä voimasta sormi vakuuttavasti koholla, saadakseen naispuoliset ymmärtämään miehisen maailman salaisuuksia ja lainvoimaisuutta – se on olemassa, tahtoi tai ei.

Olen huomioinut kirjoja lukiessa ja katsoessani joskus sivusilmällä televisiota, miten eritoten naisia koetetaan yhä kouluttaa hyväksymään tämä lainalaisuus ja tuntemaan itsemme jopa syyllisiksi, kun koetamme esiintyä mahdollisimman hehkeinä sytyttääksemme räiskyvän roihun jonkun miehen sydämeen. Mies, joka jo mielessään elää ”pesälle” pääsyä, on valmiina hyökkäämään joutuen joskus nielemään tappionsa. Puolustaudun kuitenkin pohtimalla, että usein nainen varustautuu parhaimpiinsa pelkästään naisia varten saadakseen muut kadehtimaan pukuaan, eikä aina ajattele viereen ilmestynyttä miestä, joka pettyy ja nujertuu.

Elannon portilla olen itsekin joskus seissyt – tuolloin siinä oli jonkinlainen kahvila ja leipomotuotteitakin sai. Olin ehkä 8-vuotias ja odottelin isää kokouksesta. Jollain tavalla kirjan henkilöt ovat tulleet tutuksi omassakin elämänpiirissäni, joko Urho Kaleva Kekkosen tai Johannes Virolaisen tähden, koska adoptioisäni oli samassa koulussa aikoinaan ja kepposteli näiden herranalkujen kanssa, jotka aikoinaan olivat mukana juonimassa opettajien selkään sanomaa: Minä olen sössö. Pissattiin koulun savupiipusta ja hankittiin pirunviulutavaroita Paltamon hautuumaalta ja soiteltiin aarteistoa jonkun opettajaparan ikkunan takana yön pimeinä tunteina. Kun tätä mieskaartia ajattelee aikuisina, sain kirjan tapahtumien vuoksi esiin minulle lämpimiä muistoja.

Miten kova paikka onkaan, jos isoisä tai isä ottaa ja lähtee vaeltamaan maailmalle ilmoittamatta siitä etukäteen. Pieneen paperilappuun laitetaan terveisiä, etten tiedä miten kauan olen poissa.

Poika jää kaipaamaan isäänsä, joka vuosien mittaan lähettää jonkin epämääräisen kortin vailla lupauksia kotiintulosta. Ainakin vaimo koettiin kelpo ihmiseksi, jonka varaan pojankollin hoito uskallettiin laskea, eikä elatusmaksuja jaksettu matkalla ajatella. Lapsi sekä vaimo hakeutuvat omiin maailmoihinsa, kun toinen on tutkimassa maailmaa ja kokemassa sen tarjoamia elämyksiä, joka loppusivuilla osoittautuikin melkoiseksi, kun isä palaa mieskumppanin kanssa kotiin.

Mielenkiintoista oli kirjan myötä tutustua siihen nuoreen mieheen, Reima Kampmaniin, joka armeija-aikanaan huvitti ja hämmästytti yleisöään hypnoosikokeita tehdessään. Kampmanin istunnot jo armeijassa olivat haluttuja, ja niitä koetettiin kätkeä armeijakunnalta. Ahti Karivieri, joka monelle on tuttu, oli myös monessa mukana ja teki omia tutkimuksiaan ja oli taitava hypnotisoija hänkin.

Tunsin sekä Reiman että Ahdin omakohtaisesti. Reima koetti vaivuttaa minua menneisiin elämiini, mutta siitä ei tullut mitään, koska Reiman toimisto oli tapaamisaikanamme TSOP:n eräässä toimistokerroksessa, ja mieleeni jäivät vain ohuen seinän sisäänpäästämät pallokirjoituskoneiden konekiväärinomaiset äänet, jotka estivät ainakin oman hypnoosiin menoni. Reiman ääni oli todella silkkisen matala, mutta lojuin turhaan sohvalla.

Myöhemmin, hiukan ennen itsemurhaansa Reima kävi vielä eräässä taidenäyttelyssäni, hän myös varoitteli minua eräästä sanomalehtitoimittajasta, jolle ei kannattanut uskoutua. Ilman Reimaa ei myöskään esikoiskirjani Anuba, jumalten tytär olisi ilmestynyt. Hän suositteli kirjaa kustantajalle sanoen sitä erittäin loogiseksi, ja menestyshän siitä aikanaan tuli.

Koska tiesin maailmanmatkaaja Tapanista paljon, tunsin oloni monesti ihmetteleväksi, kun kirjan tapahtumia lukiessa tuli äkkiä epäluulo siitä, olinko ymmärtänyt jotkin asiat oikein. Päähenkilö(t) aiheuttivat joskus päänvaivaa niin, ettei aina tiennyt ihan varmasti, kuka oli kyseessä.

Tarina vei minut kuitenkin huumorinsa ja päähenkilön lämpimän sydämen takia mukanaan, ja oli myös kiintoisaa paneutua Tapanin elämän rajatietojuttuihin ja ns. laitapuolen ajattelija Erkin ja naissukupuolen ihailuun toreilla tai uimahalleissa. Tapanimme on siis monikokija ja moniosaaja, jonka vakuuttavaa ansiolistaa saa lukea kansisivun käännettyään. Tarvitaan erilaisia kirjoja ja erilaisia ihmisiä, jotta elämästä tulisi kiintoisaa. Suvaitsevaisuuden, huumorin ja itseironian myötä jaksamme eteenpäin ja koemme valittuja asioitamme tässä elämässä omassa kurssikeskuksessamme.
Tuula Pelttari