Ultra

33,00  sis. alv.

Saatavuus: 1 varastossa

Eckhart Tolle

käännös Maarit Heinonen 

263 s.

Kustantaja Viisas elämä, 2019 (alkuperäinen 2007)

Bey Heng valitsi ”Uusi Maa” -kirjan Vuoden rajatietokirjaksi vuonna 2008. aiheesta lisää Ultra-lehdessä 7-8/2008.

 

Eckhart Tollen Uusi Maa kehottaa meitä nimensä mukaisesti luomaan uuden, rakastavamman Maan. Tolle kannustaa meitä ryhtymään ”mielen vallankumoukseen”, joka ulottuu jokaiseen ihmiseen ja koko maailmaan. Ensimmäinen askel tällä polulla on egokeskeisestä ajattelusta luopuminen ja tietoisuuden laajentaminen oman itsen ulkopuolelle. Tällä ainutlaatuisella matkalla saamme oivaltaa ja onnistua, mutta myös oppia vaikeimman kautta. Tolle opastaa meitä eteenpäin, rohkeasti egokeskeisen tietoisuuden luomien sudenkuoppien ohi. Lopulta kohtaamme todellisen itsemme, joka on suurempi ja voimakkaampi kuin uskallamme kuvitellakaan.

Eckhart Tolle on aikamme henkinen opettaja, joka ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn uskontoon tai henkiseen perinteeseen. Kirjoituksissaan ja seminaareissaan hän yhdistää yksinkertaisen mutta syvällisen sanomansa vanhojen henkisten mestarien ajattomaan selkeyteen: on olemassa tie kärsimyksestä rauhaan. Saksalaissyntyinen Tolle asuu nykyään Vancouverissa Kanadassa ja tekee opetusmatkoja ympäri maailmaa.

Ultran kirja-katsauksessa Ultrassa 5-6/2007:

Eckhart Tolle on kymmenessä vuodessa noussut yhdeksi maailman henkisen kirjallisuuden suunnannäyttäjistä. ”Tolle paljastaa onnellisuuden salaisuuden, olemisen riemun, tiedostamisen janon… Tätä kirjaa lukiessa avautuu uudenlainen tietoisuus ja yhtäkkiä tunnen, että Uusi Maa ei olekaan utopiaa.”

Heikki Juutilainen

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Uusi Maa — Elämän tarkoituksen oivaltaminen”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saatavuus: 1 varastossa

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!