Tyhjyys tanssii – paluu alkulähteelle

Meri Lähteenoksa

227 s.

I Am Books, 2024

Millaisia ovat valaistuneet tilat? Millaisia polkuja niihin kuljetaan? Mikä niiden anti nykyihmiselle voisi olla? Entä millaisena maailma ja ihmisenä oleminen silloin näyttäytyy? Näihin kysymyksiin Meri Lähteenoksan kokemukselliset kuvaukset antavat monia hätkähdyttävän hilpeitäkin vastauksia.

Hän kuvaa autuaallisen olemisen tilaa nyt-hetkessä ilman tarinoita kertovan mielen vertailevaa analyysiä. Tarkasti ja kauniin kuvailevasti, virtaavaisen omasanaisesti hän sekoittaa runoutta ja tarkkuudessaan ytimeen saakka läpileikkaavaa kuvausta kokemuksistaan. Kepeän helposti, kuin leikkien Meri näyttää tietä ja muistuttaa siitä mikä on iäti totta.

Meri Lähteenoksa on KM, kirjailija, erityispedagogi, yhteisöllisyys- ja neuropsykiatristen valmentajien kouluttaja, neurokirjolainen sekä neurokirjolaisten lasten äiti. Intohimoisena tietoisuuden löytöretkeilijä hän on kulkenut ”kaikki mahdolliset ja mahdottomat tiet”. Hänen Ydintaitovalmentaja-koulutuksissaan keskitytään stressitietoisten yhteisöjen luomiseen mm. tässä kirjassa esitellyn Atuhe-kokonaisuuden avulla.

Merin motto on: On hauskempaa kun on kivaa.

Ultran kirja-arvio (Ultra 8/2024):

Meri Lähteenoksan henkinen omaelämäkerta Tyhjyys tanssii – paluu alkulähteelle on kertomus

havahtumisesta, erillisen minuuden raukeamisesta minättömyyteen. Se on tarinattomuuden tarina, puhtaan

kokemisen runoelma. Siinä kuvataan sitä, kuinka aika ja subjekti katoavat kokemuksesta ja jäljelle jää pelkkä

tässä hetkessä tapahtuva aistimusten virta.

Sen jälkeen maailma on pullamössö: talot ovat taloutunutta ja ihminen ihmistynyttä tyhjyyttä.

Vaikka tarinat raukeavat – siis ne tarinat, joilla rakennamme yhtenäistä minäkuvaa ja hallittavissa olevaa

käsitystä siitä, mitä elämä on – voi leikittelevillä sanoilla silti kertoa tarinan, joka välittää jotakin aidan

toiselta puolelta toiselle puolelle. Havahtuneesta tilasta uneen, ykseydestä erillisyyteen. Aita, jota ei ole, on

se tarina, jota kerrotaan.

Ja tämä tarina on riipaiseva, herkän kaunis – ja hervottoman hauska. Se on jaettu kolmeen osaan.

Ensimmäisessä osassa Meri lähtee kuljettamaan lukijaa läpi niiden hetkien, jolloin havahtuminen tapahtuu

hänen kokemuksessaan. Katkelmallisesti, kuin runoina, tapahtumien sarja hahmottuu kuvaksi vaiheittaisesta

paluusta Kotiin. Siitä, miten kaipuu Kotiin on ensin ihmisessä kipuna, pimeytenä, tunteena siitä, että on

kaukana jostain. Sitten jonain hetkenä, ilman erityistä pyrkimystä, kehossa aukeaa tietoisuus, valo – ja siinä

Koti on, tässä. Sitä on paras kuvatakin harvasanaisesti, jotta väliin jää tyhjyyttä.

Seuraa riemu, hulvaton onni lopulta tapahtuneesta Kotiinpääsystä.

Sitten tyhjyys alkaa taas täyttyä ajatuksista, tarinoista, niihin samaistumisesta. Koti loittonee. Rakkauden

meri aaltoilee, luokse ja pois. Poissaolo Kodista on vielä kauheampaa sen jälkeen, kun siellä on jo käynyt,

kuin silloin, kun sitä vain kaipasi.

Kirjan toisessa osassa Meri poimii lapsuuden kokemuksista tuokiokuvia, joissa aistimuksista nauttiminen

riittää, ja minuuden sijasta elämä on roolien vaihtelua ja puhdasta ihmeellisyyttä.

Kolmannessa osassa katkelmallisuus vaihtuu pitkiksi puheenvuoroiksi, sillä mukaan astuu toinen puhuja,

nimeämätön kysyjä. Hän tahtoo tietää, mitä tämä havahtuminen oikein on, jota hän ei itse usko vielä

kokeneensa. Tässä kohtaa herkkä runollisuus muuntuu väistämättä hersyväksi huumoriksi. Mikään ei ole niin

ratkiriemukasta kuin unen merkillisten vaiheiden tarkastelu heräämisen jälkeen.

Havahtumisen jälkeen elämä on likipitäen samanlaista kuin ennenkin, mutta suhde siihen on muuttunut

täysin. Kun kokemus pysyvästä minuudesta katoaa, katoaa kärsimys. Elämälle kaikki kokemukset, kaikki

tunteet ja tapahtumat ovat samanarvoisia.

Entäpä se ego, josta moni henkinen matkaaja pyristelee eroon? Odottaako havahtumisen aidan takana

vihdoin vapaus siitä “kiusankappaleesta”?

“Ego on yksinkertaisesti kiinteän, erillisen minuuden kokemus. Se, mitä ihmiset kutsuvat ja kokevat minänä.

Miksi haluaisit päästä siitä eroon?” Meri kysyy.

Ego pitää huolen siitä, että suuntaudumme kohti mielihyvää, poispäin kivusta. Ilman erillisyyttä ja mielen

kykyä erotella asioita olisi vain jokin aistimusten epämääräinen mössö. Ilman egoa olisimme kävelleet

hymyssä suin suoraan leijonan suuhun.

Käytännöllistä mieltä puhutteleva osio kirjassa on se, jossa Meri esittelee Atuhe-menetelmänsä. Ajatukset,

tunteet ja halut ovat ne luovat voimat, joiden varassa elämämme etenee. Kun Meri joutui autistisen poikansa

haasteiden myötä totaalisen uupumuksen ja periksiantamisen tilaan, mieli avautui uudelle näkökulmalle.

Tietoisuus tarjosi keinon, jolla auttaa pojan kehoa ja mieltä rauhoittumaan. Tuosta oivalluksen hetkestä

kehkeytyi Tunnehissi, yhdistelmä kysymyksiä ja kehollista työskentelyä. Sen seuraksi syntyivät myöhemmin

Ajatusseula ja Haluhaavi. Niiden avulla ei tavoitella havahtumista, vaan ratkaistaan erillisyydessä elävän

minän ongelmia yksinkertaisella tavalla.

“Atuhe-kokonaisuus on jännittyneen, pelokkaan ja kontrolloivan minä-kokemuksen matka takaisin

ykseyteen, rauhaan ja turvan kokemukseen.”

Ajatusten kyseenalaistaminen, tunteiden rauhoittaminen ja impulsiivisten halujen pysäyttäminen ja

tutkiminen ovat Merin näkemyksen mukaan ne tavat, joilla voimme vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa

elämme. Kun teemme näin, meillä on vapaus valita. Emme seuraa ehdollistunutta apinamieltä, vaan

havahdumme siihen, että kokonaisuus haluaa vain rauhaa. Sekasorto ja kärsimys maailmassa kertovat siitä,

että emme ole vapaita valitsemaan.

Kuinka sitten saavutamme tämän havahtumisen? Tätä kysyy kirjan nimeämätön kyselijä, ja tätä kysymme

aika ajoin kaikki me, jotka yhä väistelemme rotkoon vieriviä kiviä erillisyyden erämaassa. Tähän Meri toteaa

vain, ettei tiedä, koska hän ei ole tehnyt mitään saavuttaakseen sen.

“Olen vain elänyt sitä, mikä on ollut meneillään.”

Tällainen vastaus ei tyydytä meitä, koska haluamme selvät stepit. Niitähän me etsimme sieltä ja täältä,

ohjeita: tee näin ja näin, niin kärsimyksesi päättyy ja valaistut.

“Ole sitä, mitä olet. Havaitse missä kohtaa kehoa tunnet minän kokemuksen. Anna sen sitten laajeta. – Ehkä

päädyt tänne.”

Meri Lähteenoksan teoksella on lukijaan tunteita rauhoittava ja ajatuksia kyseenalaistava vaikutus.

Impulsiivinen halu lukea tätä kirjaa uudelleen ja uudelleen saattaa tosin jäädä päälle. Maailmalla on

kirjoitettu lukuisia kirjoja, joissa kerrotaan samasta, heräämisestä ikuiseen nyt-hetkeen, jossa minuus ja

kärsimys katoavat. Suomalaiselle lukijalle Merin kirkas huumori ja omakohtainen kerronta tuo mukanaan

läheisyydentuntua. Ajatella: sinä voit herätä ja minä voin herätä vaikkapa nyt… PUFF!

Katariina Aalto