Terveyden vaarat – Salainen asiakirja nro 2

Sven-Olof Jakobsson

208 s. kovakantinen

SJ-kustannus 2006

Salainen asiakirja nro 2

KUSTANTAJAN ESITTELY:

Tietoa lääkinnästä ja terveydestä joista vaietaan.

– Parantaako luonto myös SYÖVÄN, kuten monet muut sairaudet?
– Aiheuttavatko KEVYTTUOTTEET paino- ja terveysongelmia?
_ Ovatko ROKOTUSOHJELMAT tarpeellisia, tai edes turvallisia?
– Onko LÄÄKETIEDE menossa väärään suuntaan?

Lääkitsevien aineiden esiintyminen määrätyissä kasveissa osoittaa, kuinka täydellisen viisaasti kaikki elollinen on järjestäytynyt luonnossamme. Se vahvistaa myös käsitystä, että luonto tarjoaa parannuksen kaikkiin sairauksiimme. Myös syöpään. Tieteen tehtävä on ainoastaan löytää se, eikä pyrkiä keinotekoisesti keksimään kemiallisia, ihmisen keholle vieraita korvikkeita.

Näin kuitenkin tapahtui toisen maailmansodan aikaan, joka muodosti suuren käännekohdan lääkinnän alalla. Aikaisemmin olivat lääkevalmistajat olleet enimmäkseen pikkufirmoja, pääosin yrttituotteiden valmistajia. Uudenlaisen tieteen esiinmarssi tuli kuitenkin muuttamaan lääkinnän muodot ikuisesti. Se kesytti tieteen vallan ja arvostuksen, siirsi lääkinnän uuteen moderniin aikakauteen ja teki ”parantavien käsien” toimintatavat vanhanaikaisiksi. Lääkintä saattoi näin kehittää teknokratian jossa asiantuntijat olivat aseistautuneet kemialla ja laitteilla.

Jos terveys- ja sairaushuollon todellinen tarkoitus olisi ihmisen terveyden puolustaminen, pyrkisi se päättäväisesti järjestämään vuoropuhelun koululääketieteen ja luonnonlääketieteen välille, sillä terveyden kannalta ei voi olla edullista, että hallitsevaan asemaan päässyt järjestelmä torjuu kaikki vaihtoehtoiset hoitomuodot, niiden toimivuutta tutkimatta.

Artikkeli Ultrassa:

Kirjailijan nimi ja aiheet ovat jo syöpyneet lukijoiden tietoisuuteen. Jos ei ole aiemmin halunnut olla tietoinen oman kehonsa tilasta tai vaatimuksista, niin Jakobssonin kirjat ovat sellaisia, että nyt lukija kokee täysherätyksen. Tahtoi tai ei. Tämän kirjan myötä olen myös tajunnut muutamien tämän hetken mainosten muokkaavan mielikuvia totuudesta.
Taistelu parantamisen keinoista on ollut aika ajoin surkuhupaista. Noitavaino ja inkvisitio-malli ovat ottaneet valtaansa tutkijoita ja tuottaneet uhreja, jos nämä ovat harjoittaneet luonnonmukaista parantamista. Kirjan sivuilta jokainen löytää oman itsensä, miksei sen sairaan ystävänkin tilanteen, jonka hoitosuunnitelmiin ei kenties uskallakaan puuttua, jos sairas itse on tulenpalavasti väärien uskomusten alaisena. Tietenkin voi tapahtua paranemisia, mutta jokaisen pitäisi syventyä kirjaan.
Nykyihminen on ihmeissään marketeissa, jotka pursuavat myrkkyjä. Minäkin ponkaisin luomupuolelle, jossa jo on runsaammin tavaraa, mutta josta puuttuu vaikkapa luomutilli. No sitä voi kasvattaa itsekin. Jotakin tuntuu tapahtuneen, jotakin pientä.
Jakobsson puhuu oman elinaikamme ilmiöistä ja tilanteesta, antaa tietoa mineraaleista ja kertoo, mitä mineraaleja kehomme kaipaa, miten kehomme toimii, mitkä ovat sairauksien yhteiset nimittäjät ja ihon erityisasemasta. Sitten selvitetään munuaiskivien salaisuuksia, vatsahaavoja, nivelreumaa, korkeaa verenpainetta – tosi yllätyksiä tarjolla – selkäsärkyä, PMS-ilmiötä, diabetesta ja lasten mineraalinsaantia. Tiedot yllättävät iloisesti ja karmeasti

Olen tutustunut läheisen ystäväni kautta syövän kummallisiin kuvioihin. Nyt kirjailija pistää miettimään, onko syöpä turha sairaus ja mikä on vakiintunut lääketiede, mikä syövän todellinen ratkaisu ja mitä keinoja tarjotaan syövän kukistamiseksi. Jakobsson valottaa tuntemattomista nitrolosideista, kertoo erilaisista tapauksista, vainoista ja juonitteluista päämääränä enimmäkseen raha. Hän kertoo myös syövän hoitamisesta, bakteerimyrkyistä ja seerumeista ja eri terapioista.
Nyt tiedämme C-vitamiinin tehokkuudesta ja mitä tuo vitamiini oikein on, kerrotaan Essiacista, luonnonlääkkeestä syöpään ja Graviolasta, syöpäsolun tappajasta. Graviola on uskomaton puu. Irti syövästä on oma lukunsa, myös totuus syöpäteollisuudesta.
Hiljaisuus alkaa murtua. Tekee mieli itkeä, varsinkin kun itse on joutunut ambulanssimiesten ja lääkärin suhtautumisten suhteen totaaliseen shokkiin. Asiaa ei paranna, että lähiapteekin farmaseutit kehottavat vaihtamaan erästä terveyskeskuksen omalääkäriä, koska tarinat ja kohtelu ovat omaa luokkaansa. Jakobssonin kirja aikaansaa saman tunteen.

Jakobsson kertoo keinoista ehkäistä syöpiä ja muita tauteja, hän kertoo kansanlääkinnästä ja syövästä ja erityisesti rintasyövän luonnollisesta estämisestä, etujen ristiriitatilanteista, mammografian vaaroista, kuuluisista kirurgeista ja syöpäpotilaan virheistä. Miten sen syövän sitten saa? Voin vain sanoa, että aika helposti, jos on huoleton ja naureskelee kaiken maailman paimentamisille.
Kohdunpoisto on asia, josta pitäisi todella saada tietoa. Osa lääkäreistäkin on sinisilmäisiä ja ikiaikaiset uskomukset ujuttautuvat asenteista. Jakobsson tarjoaa tietoa leikkauksista ja komplikaatioista, kohdun merkityksestä ja naishalveksunnasta. Vaihtoehtoja tarvitaan.
Rokotusohjelmat ovat aina puhuttaneet ja ihmiset ovat tukkanuottasilla siitä, ottaako rokotus vai ei. Tämäkin asia saa lukijan tukan pystyyn ja osin lienee kyse hyvästä onnestakin matkan varrella. Melkoinen on vastuu itsellämmekin.
ADHD puhututtaa, sairauden hoito ja vaihtoehtoinen hoito, aikuisiän ADHD ja varoittava esimerkki USA:sta pistää aivonystyrät liikkeelle. Kun Jakobsson sitten esittelee masennustaudin kiemuroita, saa tietää USA:n olevan kroonisesti sairas ja tutkimustulosten olevan korruptoituneita.

Luku lääkinnän historiasta ei sekään naurata ja luukatomyytti pistää suun tiukaksi viivaksi. Niinpä kaikenlaiset kapselimainokset ym. kiinnittävät huomioni tv:ssä niin hyvässä kuin pahassa ja sumuttamisen jalossa taidossa. Jakobsson kertoo petoksesta, luutietoudesta ja luuhaurauden mystisistä syistä, kalsiumin puutteen myytistä ja terveen luuston rakentamisesta. Tällä hetkellä jo tiedän voittavani omalääkärini tietomäärässä, ei hän osannut kertoa D-vitamiinistakaan.
Osteoporoosin kanssa pelleillään lääkäripiirissä eikä naiselle kerrota parannuskeinosta, ihmettelee Jakobsson. No, herkullinen aihe, vielä herkullisempi on rasvamyytti! Kevyttuotteiden ihannointi onneksi rakoilee jo, mutta margariini vasta terveysriski onkin. Erityisesti varoitetaan kasvisteroleista. Sydäntaudit ja kansanvalistus, eritoten Pohjois-Karjala-projekti puhuttaa kuten kolesterolimyyttikin. Jälleen esitellään parannusratkaisuja ja kerrotaan myös verenpainetaudin salaisuuksista – se on nimenomaan salattua tietoa!
Entä ihmiskunnan joukkosäteilytys? Meillä leikitään, on ”vaaratonta” säteilyä ja etsitään tervettä järkeä. Mikroaaltouuniani katson nyt tappajana ja vältän sen käyttöä. Muita kelvollisia myrkkyjä ihmisiin ovat amalgaami, fluori, keinomakeuttajat (onneksi jo varoituksia edes näistä) ja sukraloosi.
Tuntuu, ettei lääkintä ole enää tiedettä vaan nippu ammattisääntöjä, ja vaihtoehdot ovat uhka. Ammattikunnan kirjoittamattomat lait hallitsevat kuin vapaamuurarit, ja osa parantajista kuuluukin heihin, ja osa tietämättään.  Rahat pois ja arkkuun on ainakin tämän päivän motto.

Jakobssonin kirjaa voi luonnehtia omanlaisekseen raamatuksi. Jos on eri mieltä asioista, pitäisi tutustua aina vastapuolen väitteisiin. Lääkitsevien aineiden esiintyminen määrätyissä kasveissa osoittaa, kuinka viisaasti elollinen on järjestäytynyt luonnossamme. Tämä vahvistaa käsitystä, että juuri luonto tarjoaa parannuksen sairauksiimme, myös syöpään. Ajatellaan positiivisesti, sillä havahtumista on jo tapahtunut, ja omilla täsmärukouksilla voi vaikuttaa asioihin.

Tuula Pelttari

Ultran kirja-arvio:

Sven-Olof Jakobsson on aiemmissa kirjoissa ottanut rohkeasti kantaa rahaan, energiaan ja terveyteen liittyviin kysymyksiin. Tällä kertaa Sven-Olofin kynä sivaltaa mielialalääkitystä. Viime aikoina mielialalääkkeitä on uskallettu kritisoida eri asiantuntijoiden toimesta, joskin aihepiiri on vielä kovin tabu. Kun psykologi Aku Kopakkala otti vuoden 2014 keväällä Ylen Mot-ohjelmassa kriittisesti kantaa masennuslääkkeisiin, menetti hän pian tämän jälkeen työpaikkansa Mehiläisellä. Siinä mielessä Sven-Olof tarttuukin rohkeasti ja kriittisesti tärkeän aihepiirin käsittelyyn.

Kirjan alussa Sven-Olof käy läpi mielialalääkkeiden historiaa ja taustoja. Tämä auttaa lukijaa ymmärtämään, mistä nykyiset mielialalääkintään liittyvät toimintatavat osaltaan juontavat. Kirja ottaa erityisen kriittisen kannan mielialalääkkeiden tehokkuuteen ja mielekkyyteen. Eri arvioiden mukaan placebolääkkeet ovat 75-82 %:sti yhtä tehokkaita kuin mielialalääkkeet. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on päädytty samankaltaisiin lukuihin. Myös monet lääketieteen asiantuntijat ovat kritisoineet ja kyseenalaistaneet mielialalääkkeiden tehokkuutta. Mielialalääkkeillä on useita sivuoireita, joista usein puhutaan turhan vähän. Mielialalääkkeet saattavat johtaa riippuvuuteen ja vähentää lääkkeiden käyttäjien energisyyttä ja elämän iloa. Erityisen mielenkiintoisia kirjassa ovat lääketeollisuuden entisten työntekijöiden paljastukset, joita harvemmin näkee julkisuudessa.

Ihmisen tunteet on tarkoitettu koettavaksi. Esimerkiksi vauva ei pelkää ilmaista pettymystään, suruaan tai nälkäänsä, vaan ilmaisee ja kokee tunteet avoimesti. Seuraavana hetkenä vauva saattaa olla jo iloinen. Jakobsson toteaa osuvasti ”ihmisellä ei ole masennus vaan ihminen on masentunut jostain syystä. Masennuksen taustalla on usein erilaisia emotionaalisia ja psyykkisiä traumoja ja tukahdutettuja tunteita. Masennuksen englanninkielinen nimi ”depress” (painettu piiloon) kertoo osaltaan tunteiden tukahduttamisesta. Tukahdutettuja traumoja ja tunteita lääkkeet harvoin ratkaisevat, päinvastoin mielialalääkkeet usein pikemminkin tukahduttavat tunne-elämää entistä enemmän. Ihmisen surua, ahdistusta, haluttomuutta tai esimerkiksi ikävää saatetaan hoitaa fysiologiaan vaikuttavilla lääkkeillä. Häipyykö ikävä tai suru lääkkeillä? Tuskin.”

Sven-Olof kritisoi hyvin voimakkaasti lääketeollisuutta. Mielialalääkkeet ovat lääketeollisuuden näkökulmasta hyvä business. Yhtenä markkinointikikkana lääkeyhtiöt ovat maksaneet lääkäreille bonuksia mielialalääkkeiden määräämisestä potilaille. Tällaisissa tapauksissa diagnoosin tekeminen, sopivan hoitomuodon miettiminen sekä potilaan kuuntelu vähintään kyseenalaistuvat. Toinen markkinointikeino ovat olleet manipuloidut ”tieteelliset” tutkimukset, jotta masennuslääkkeiden hyödyt näyttäisivät hyviltä. Suomessa yli 400 000 ihmistä saa kelakorvausta masennuslääkkeistä. Määrä on vuosi vuodelta kasvanut. Jos lääkkeet auttaisivat kunnolla mielialasairauksien ja masennuksen hoidossa, niin mielialasairauksista kärsivien määrä tuskin olisi moninkertaistunut 2000-luvulla, kuten nyt on käynyt.

Jakobsson uskaltaa raottaa verhoa eri valtioiden päättäjien ja lääkeyhtiöiden välisistä korruptoituneista kytköksistä. Joissakin maissa lääketeollisuus on maksanut lääkeainehallituksen jäsenille palkkioita. Lääkkeiden markkinoillepääsystä ja poistamisesta päättävät henkilöt eivät ole puuttuneet mielialalääkkeiden sivuoireisiin riittävän napakasti, vaikka lukuisat ihmiset ovat tuoneet ilmi omia kärsimyskokemuksiaan ja lääkkeiden tehokkuuden tieteellinen näyttö on ollut vähintään kyseenalainen. Jakobsson herättelee lukijoita hätkähdyttävillä tilastoilla. Esimerkiksi USAssa kuolee päivittäin keskimäärin 290 ihmistä maan lääkeviraston hyväksymiin lääkkeisiin ja nämä ovat vasta virallisia lukuja. Se on kuin täysi matkustajakone putoaisi päivittäin tai että joka tunti tapahtuisi vakava koulusurma – vuoden jokaisena päivänä. Lääkkeiden sivuoireet ja jopa kuolemantapaukseen johtavat tapaukset eivät kuitenkaan saa riittävästi huomiota mediassa, eikä niihin puututa riittävän jämäkästi virastojen toimesta. Päinvastoin, jos joku uskaltaa julkisesti Suomessakin kritisoida voimakkaasti lääkkeiden sivuvaikutuksia tai kyseenalaistaa hoitosuosituksia, saa helposti voimakkaan kritiikkivyöryn niskaansa, erityisesti jos henkilö sattuu olemaan lääke- tai terveystieteen asiantuntija.

Historian tutkimus paljastaa ajoittain, kuinka järjetöntä ihmisen toiminta aikoinaan on ollut. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat entisaikojen mielialasairauksien hoitomenetelmät kuten lobotomia. Huomattavaa kuitenkin on, että lääkärit toimivat aikoinaan usein vilpittömin mielin määrätessään potilaalle lobotomian. Tanskassa vielä 1980-luvun alussa suoritettiin yksittäisiä lobotomia operaatioita. Nykyisin lobotomian ehdotustakin pidettäisiin täysin järjettömänä. Kenties 30 vuoden päästä nykyisiä mielialalääkkeitä ja hoitosuosituksia pidetään vähintään kyseenalaisina.

Jakobsson nostaa esille ihmisen suoliston merkittävää roolia ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Viime aikoina myös alan asiantuntijat ja tieteelliset tutkimukset ovat verranneet ihmisen suolistoa aivoihin ja nimenneet suoliston toisiksi aivoiksi. Nautittu ruoka sekä suoliston kunto vaikuttavat yleisen hyvinvoinnin lisäksi ihmisen psyykkeeseen. Esimerkiksi D-vitamiinin riittävä saanti, terveelliset rasvat sekä esimerkiksi B12 vitamiinin riittävä saanti auttavat osaltaan myös psyykkisten sairauksien hoidossa. Valitettavan harva lääkäri kuitenkaan alkaa suosittelemaan lisäravinteita tai ruokavalion muutosta mielialasairauksista kärsivälle potilaalle. Ruokavalion lisäksi tulisi mielialapotilaiden hoidossa kiinnittää entistä enemmän huomiota myös liikuntaan, jonka hyödyistä on myös tieteellistä näyttöä.

Jakobsson ei tyydy kirjassaan pelkästään kritiikin esittämiseen, vaan esittää myös ratkaisuvaihtoehtoja mielialasairauksien hoitoon. Hän kertoo esimerkiksi Torniossa toimivasta Keroputaan sairaalasta, jossa on saatu erinomaisia tuloksia mielialasairauksien hoidossa. Keroputaalla mielialahäiriöt nähdään erityisesti sosiaalisina ja vuorovaikutusongelmina ja niitä myös hoidetaan tämän mukaisesti. Potilaita pyritään kuuntelemaan aidosti ja heidän kanssaan ollaan paljon kanssakäymisessä. Hoito ei myöskään ole pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan näkökulmasta kalliimpaa kuin pillereillä hoitaminen, päinvastoin. Voisi luulla, että Keroputaan hyvät hoitotulokset olisivat aikaansaaneet sen, että mallia olisi otettu valtakunnallisesti laajemminkin käyttöön. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Harri Virolainen
KTT, TtM, LitM, TtM