Puukuiskaaja

Helena Nuutinen

209 s.

Basam Books, 2021

Puukuiskaaja saattelee lukijansa metsäpolulle kutsumaan metsän pyhyyttä, ajattomuutta ja syvää rauhaa.

Teos kertoo tarinan Siljasta, joka vie kyläläisiä metsän ’ohuille paikoille’, metsänpeittoon. Niissä näkyvän ja näkymättömän maailman raja on olematon, ja näkymä toiselle puolelle avautuu: arkimaailmaan leikkautuu pyhyyden ja ajattomuuden todellisuus. Silja ja häneltä apua hakevat kyläläiset pääsevät kuuntelemaan sielunsa pyhää hiljaisuutta, luonnon ikuista viisautta ja muinaisten, esiäitien parantavaa hyrinää, pyhää naiseutta. Arkiseen todellisuuteen leikkautuu salaisuuksien todellisuus ja elämän henkinen olemus.

Lukija saa astella vartijapuun oksien alta esiäitien ja parantajien metsään, sielukivelle, parannussaunaan, ohjaajavanhusta tapaamaan, yrttipellolle, surun karsikkoon, pyhään pihlajapiiriin. Puukuiskaaja näyttää meille tien omille juurillemme, takaisin kotiin.

Helena Nuutinen on tehnyt pitkän uran äidinkielen ja vuorovaikutustaidon opetustyössä sekä esiintyvänä taiteilijana ja kouluttajana. Hän on tutkinut, koonnut ja esittänyt kansanrunoista koottuja monologeja ja itkenyt itkuvirsiä. Nuutinen johdattaa ryhmiä ”Myyttisille metsäretkille”, sisälle suomalaisiin kansantarinoihin.

Ultran kirja-arvio:

Tämä on yksi suloisimmista sielua koskettavista kirjoista, mitä olen lukenut. Se kertoo Siljan elämäntarinan ja kasvun parantajaksi pohjoiskarjalaisessa kylässä, jossa luonto ja aito elämänmeno ovat läsnä, aikana jolloin tekniikka ja koneet eivät täyttäneet ja ohjanneet elämää. Tuo aika on vielä hyvin lähellä. Silja-tyttösen läheisin ihminen on aivan ihana, rakastava ja viisas mummo.

Silja on ainoa lapsi, ja puut, metsä, koko luonto ovat hänen ystäviään. Niiden puhetta hän oppii ymmärtämään ja tuntemaan ikikuusten pyhyyden ja rauhan. Mummo pikkuhiljaa siirtää Siljalle tietonsa, taitonsa ja viisautensa, ja Siljasta kasvaa vähitellen ihmisten auttaja. Metsästä löytyy ”ohuita paikkoja”, joissa ikuisuus tulee lähelle ja näkyvän ja näkymättömän raja ohenee harsoksi. Myös sauna on tärkeä parantamisen paikka.

Parantaja-mummon taidot perustuvat vanhaan kansanperinteeseen, suomalaiseen ja kalevalaiseen luonnonviisauteen. Mukana on auttavia luonnonhenkiä, herkkää lumousta ja ajattomuuden tunnetta. Silja herkistyy aistimaan ihmisten elämäntilanteita, hätää ja pelkoja, sekä kuulemaan henkitason auttajien puhetta. Hän näkee näkyjä ja liukuu kevyesti metsänpeiton tiloihin, joihin tekstissä on hienovaraiset, luontevat siirtymät. Tähän kaikkeen kirjoittaja eläytyy aidosti ja vie lukijan mukanaan. Tarinan myötä myös nykyparantaja saa lempeää sielutietoa oman tehtävänsä hoitamiseen.

Helena Nuutisen kieli on lempeän kaunista, runsaan kuvailevaa, paikoin runollista. Siitä henkii lämpö ja seesteisyys. Kirja sisältää paljon ikiaikaisia itkuvirsiä ja loitsuja eri tilanteisiin. Ne ovat rukouksia ja pyyntöjä luonnonhengille tai Pyhälle Äidille. Kalevala-mittaisina ne ovat helppoja muistaa. Miten paljon tästä kirjasta voikaan saada oppia ja ymmärrystä! Eräs käyttökelpoinen tapa itsekunkin arkipäiviin on siunata työt ja asiat, ”sanoa hyväksi” kuten mummo opastaa.

Kirjan täyttää kauttaaltaan syvä hartaus ja rauha: ”Metsän ihmeet hiljentävät mielen… Aistit avautuvat ja hidastuvat… Sielun kieli on hiljaisuuden kieli… Metsässä on aina sama aika.” Suomalaisen sielun pyhyys avautuu tässä luonnollisena. Monien koskettavien kuvausten joukosta voi mainita esimerkiksi sen, kun Silja ensimmäistä kertaa on mummon mukana auttamassa synnytyksessä, tai kuinka harras on lopuksi vanhan Siljan valmistautuminen kuolemaan ja siirtyminen tuonilmaisiin.

Kirjoittaja on tuonut teokseen suurenmoisella tavalla naisenergian vahvuuden ja herkkyyden. Tämä kirja on arvokas lahja kaikille, ei vain parantajan työtä tekeville. Se tuo hyvän olon ja toivon.

Heikki Juutilainen