Ultra

25,00  sis. alv.

Saatavuus: 1 varastossa

Markus Hotakainen

208 s.
Kustantaja Otava, 2021

Huima sukellus avaruuden salaperäisimpään ilmiöön!

Mustat aukot ovat kiinnostaneet avaruuden tarkkailijoita ja -tutkijoita niin pitkään kuin niistä on tiedetty. Yhäkin ne tarjoavat arvoituksia, joiden selittämisessä fysiikan perusteoriatkin kompastelevat.
Vielä 1960-luvulla mustat aukot olivat kammottuja kummajaisia, nyt niitä näyttää olevan ympäri avaruutta. Mustat aukot selittävät monia maailmankaikkeuden ilmiöitä, mutta niiden itsensä selittämisessä on yhä haasteita.
Mustasta aukosta ei pääse valokaan karkuun ja sen rajalla aika näyttää pysähtyvän. Kaikki mustaan aukkoon putoava katoaa lopullisesti maailmankaikkeudesta – paitsi jos Stephen Hawkingin teoriaan on uskominen: mustat aukotkin säteilevät.
Olisiko Mustista aukoista pääsy toiseen universumiin tai avaruuden äärilaidoille

Markus Hotakainen (s. 1963) on tietokirjailija ja tiedetoimittaja, joka kertoo kansatajuisesti Mustista aukoista ja sen mitä niistä tiedetään nykypäivänä.
Hotakainen on kirjoittanut yli 30 tähtitiedettä, avaruustutkimusta ja revontulia käsittelevää tietokirjaa.
Hänelle myönnettiin Valtion tiedonjulkistamispalkinto Marsia käsitelleestä kirjastaan sekä lasten ja nuorten tietokirjapalkinto ”Tietopöllö”.

 

Ultran kirja-arvio:

Markus Hotakaista ei sovi sotkea Kari Hotakaiseen, joka on myös kirjailija mutta tutumpi mm. Pitääkö olla huolissaan? –tv-ohjelman panelistina. Markus Hotakainen on perehtynyt tietokirjoihin ja avaruuden ilmiöihin, kaikkiaan yli 30 kirjan verran. Hän sai Valtion Tiedonjulkistamispalkinnon Marsia käsitelleestä kirjastaan. Tänä vuonna ilmestyneessä Mustat aukot –kirjassa käsitellään tieteelliseltä pohjalta mustia aukkoja ja kaikkea sitä mitä niistä tähän mennessä tiedetään, historiaa myöten. Vasta muutama vuosi sitten (2019) saimme ihailla ensimmäistä kuvaa 50 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevasta M87-galaksin keskustan mustasta aukosta tai pikemminkin sen ympärillä valoa säteilevästä kuumasta kaasusta, sillä itse musta-aukko on ”ns. näkymätön” imien kaiken valon itseensä. Kirja on monille rajatiedosta kiinnostuneille hengästyttävän tieteellinen, mutta hyvin seikkaperäinen ja asiaa syventävä. Hotakaisen tietomäärä ja perehtyneisyys asiaan on mykistävä. Mielestäni mustat aukot (ja monet muut avaruuden ilmiöt multiuniversumeineen) ovat juuri rajatietoa parhaimmillaan, sillä kukaan tiedemies ei voi varmuudella kertoa mitä mustat aukot ovat tai miten ne toimivat, teorioita on kyllä suuntaan jos toiseen. Ei ole myöskään aivan mahdotonta, että avaruus olisi yksi suuri hologrammi. Ainakaan tätä väitettä ei ole tietääkseni pystytty kumoamaan. On myös heitetty ilmoille ajatusta siitä, että rinnakkaisulottuvuudet voisivat mahdollistaa poikkeamien tai ”kummitusten” olemassaolon. Ajatusleikkinä: Einsteinin perusajatukset ovat oikeita, mutta myös hänen teoriansa vanhenevat. Historia on opettanut, että teoriat pitävät paikkaansa niin kauan kunnes keksitään joku parempi tai tarkempi tilalle. Tällä hetkellä mustien aukkojen ymmärtäminen vaatisi suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan yhdistämistä tai sitten jotain aivan uutta tuntematonta. ”Mustan aukon singulariteetissa fysiikan lait rikkoutuvat tai menettävät merkityksensä” kuten Hotakainenkin kertoo. Voi olla, että tulevaisuudessa mustien aukkojen lähempi tarkastelu järisyttää käsitystämme maailmankaikkeudesta. Parhaimmillaan Hotakaisen kirja antaa lukijalleen selkeästi kerrottuna laadukasta sisältöä: ”Avainsana on gravitaatio. Tähden aine luhistuu kasaan, mutta sen gravitaatio ei katoa mihinkään. Luhistumisen jatkuessa mustaksi aukoksi kaikki aine puristuu kasaan ja katoaa tästä maailmankaikkeudesta. Vaikka massa ottaa hatkat, gravitaatio jää notkumaan kosmokseen, sillä se ei vastoin Newtonin näkemystä ole massan, vaan aika-avaruuden ominaisuus.” Valitettavan moni kohta on kuitenkin turhan yksityiskohtainen kymmenine eri henkilöineen, jotka eivät tule esiin toiseen kertaan esim. mustan aukon nimen alkuperästä kerrottaessa. Parasta puolta kirjassa on Hotakaisen omat pohdiskelut ja hänen vertauskuvallinen kerronta. Ehkä itse pidän kuitenkin enemmän Valtaojamanaisesta kansantajuisemmasta lähestymistavasta ilmiöihin. Toisaalta Mustista aukoista on vaikea kertoa, ellei niihin pakostikin tule mukaan vaikeaselkoista tieteellistä osuutta. Lisäbonus täytyy antaa kirjan mukavasti taipuisalle ulkoasulle, joka istuu mainiosta lukijansa käteen.

Kimmo Kuningas

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Mustat Aukot – Ajan ja avaruuden rajalla”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saatavuus: 1 varastossa

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!