Topias Haikala
482 s. kovakantinen
Kustantaja SKS, 8/2025
Milloin saame, suomi ja ruotsi saapuivat nykyisen Suomen alueelle? Millaisia kieliä täällä puhuttiin niitä ennen? Minkälaisia kieliä olivat kantaurali ja kantaindoeurooppa, ja miksi juuri niiden tytärkieliä jutellaan tänä päivänä Helsingissä, Iniössä ja Utsjoella? Miksi suomessa on valtavasti ikivanhoja indoiranilaisia, balttilaisia ja germaanisia lainasanoja? Entä mistä kertoo se, että saamen vanhasta sanastosta yli kolmasosa on alkuperältään tuntematonta?
Suomen, saamen ja ruotsin juuret ulottuvat syvälle menneisyyteen, mutta ennen niitä Suomen alueella kaikui monia muita kieliä – joista osasta ei ole jäänyt meille jälkeäkään. Toimittaja Topias Haikalan teos Suomen alueen muinaisesta kielihistoriasta on kiehtova kielitieteellinen salapoliisikertomus, joka paljastaa, mitä voimme tietää meitä ennen puhutuista kielistä.
Erittäin mielenkiintoinen aihe, josta ei ole suomenkielistä suurelle yleisölle suunnattua kirjallisuutta aiemmin ollut tiettävästi edes olemassa. Kirjoitustapa on mukaansatempaava ja humoristinenkin. Erityisen kiitettävää on se, että kirjoittaja jatkuvasti testaa eri kielitieteilijöiden näkemyksiä toisiaan vastaan. Rasmus A.





Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.