Keltainen vuori

Marjo-Kaisu Niinikoski

253 s. kovakantinen

Kustantaja Momentum Kirjat, 2025

Keltainen vuori on etsijän matka omaan itseen
– unen ja valveen rajamaille, Huang Shanille.
Siellä hän kohtaa Mestari Lin, josta tulee
hänen opettajansa.

Matkan aikana oppilas pohtii opettajansa kanssa
elämän suuria teemoja: pelkoa ja rohkeutta,
kärsimystä ja luopumista, myötätuntoa ja onnea,
anteeksiantoa ja kuolemaa. Vähitellen oppilas
havahtuu ymmärtämään: kaikki, mitä hän etsii,
on jo hänessä.

Keltaisen vuoren viisaus puhuu myös sinulle.
Et tarvitse lopulta mestaria löytääksesi itsesi.
Et myöskään löydä itseäsi etsimällä, vaan
pysähtymällä rakkauden hyväksyvään läsnäoloon.
Siinä voit päästää irti kaikesta, mikä estää
sinua kokemasta ajatonta olemustasi.
Sitä, mitä olet aina ollut. Ja tulet aina olemaan.

Ultran kirja-arvio:

Kaunis. Vedän henkeä, sillä kirjan kansi on niin kaunis. Käsissäni on uusi kirja, jonka kansi on kuin runo. Lukija on hämmentynyt. Miten kirjan jokainen sivu voi tarjota yllätyksen? Muutamalla sanalla kirjoittaja loihtii esiin jotakin näkymätöntä jokaisella sivulla. Ovatko nämä sanat koodeja runossa? Ainakin ne avaavat jotakin minussa. Luen hiljaa ja välillä naurahdan. Naurahdan sanojen luomia yllätyksiä, kuten sivulla 33. ”…saatan sinut hitaasti sinuun.” Luinko väärin? Sinuun vai sivuun? Luin oikein, lukija toteaa, onnellisen oivaltava hymy huulillaan. Kuinka oivaltavaa suomen kielen käyttöä!

Luulin avaavani romaanin, mutta avasinkin moniulotteisen energiavaraston, joka puhuu minulle, vaikka lepää tuossa pöydällä suljettuna. Ihan todella tunnen jotakin itseni ja kirjan välillä. Vaikka ihmisyyteni on vain kuviteltu heijastuma suuremmassa unessa, kuten kirjakin. Mutta tässä unessa me olemme, jotta avaisimme toistemme koodeja ja rakkauden energian virtauksia. Tässä unessa avaan kirjan ja annan sen avata itseäni.

En tiedä milloin viimeksi olisin kohdannut tällaista runoutta, tällaisia sanoja, jotka suomen kieltä kunnioittaen valuvat kuin hehkuva puro alas tajunnanvirtaa. Rakas lukija, anna tämän virtaavan energian vaikuttaa, nauti sanojen voimasta ja ilosta, joka on piilotettuna älykkääseen ja henkiseen ilmaisuun.

Viisaus, kuin eläväinen zen, tulvii yli äyräiden. Lukija avaa kirjan, ihan mistä tahansa ja lumous saa vallan. Näissä teksteissä on haikeus ja lohduttavuus läsnä.

Tekstit haastavat lukijaa. Ne houkuttelevat lukijassa esiin intuitiota, älykkyyttä ja tunnetta. Viisaus paljastuu sanojen takaa ja kohottaa lempeästi lukijan avaamaan itsensä ikuisen itsensä äärettömyyteen. Eräs esimerkki tästä hengellisestä herkusta sanoitettuna löytyy lauseesta sivulla 26; ”Vuoritemppelin kapealla polulla aistit lempeän läsnäolon, ja vastassasi ovat jo ne, joilla ei ole enää nimeä.”

Kirja jakautuu 16 varsinaiseen osioon, joista jokainen edustaa yhtä teemaa. Osio KAIPAUKSESTA saattaa olla suosikkini. Kenties siksi että sisimmässäni on syntymästäni asti ollut määrittämätön kaipaus. Jokainen sana koskettaa. Jokainen runo on symboli siitä mikä on sisäinen tunne eriytyneessä maailmassa. Toisaalta jokaisessa muussakin osiossa on henkisiä helmiä helmien perään.

Vain kirjan lopussa (s.243) on hieman pidempi tarina, kun aiemmat tekstit ovat lyhyehköjä ja runomuotoisia. Tämäkin on jotenkin symbolista. Elämämme, jossa oivalluksia tulee kuin runoina jotka avaavat ymmärrystämme, kunnes saavumme sinne mistä emme koskaan lähteneetkään.

Vaikeaa on löytää mitään moitittavaa tästä KELTAINEN VUORI teoksesta. Tuntuu että kaikki on kohdallaan, kielioppi, jaottelut, visuaalisuus. Harvoin saa kirjoittaa kirjakatsauksen, johon ei vain löydä mitään kriittistä sanottavaa. Kirjan syntyprosessista ja kirjoittajan historiasta saattaisi olla mielenkiintoista tehdä ja lukea artikkeli. Toisaalta teoksen luonteeseen, polkuun ja päämäärään, jotka molemmat ovat jo meissä kaikissa, sopii erinomaisen hyvin tällainen viitekehyksetön katsaus.

Timo Teide