Ulkosivilisaatioiden läsnäolo

– Kielletyn tieteen areena

Juhani Tarkkonen

343 s. kovakantinen (värikuvitus)

Kustantaja UFOFinland, 2024

Ulkosivilisaatioiden läsnäolo on askarruttanut ihmiskuntaa pitkään. Osa ihmisistä kieltää koko ilmiön olemassaolon, mutta todisteita ulkoavaruuden vierailijoista on satojen, ellei jopa tuhansien vuosien ajalta. Läsnäoloa on ilmennyt mm. tunnistamattomina lentävinä, maahan laskeutuneina tai vedenalaisina aluksina ja humanoideina tai muina älykkäinä, mutta luokittelemattomina olentoina. Pelloille on ilmestynyt taidokkaita viljakuvioita ja ihmisiä on siepattu aluksiin, joissa heille on tehty lääketieteellisiksi rinnastettavia kokeita. Kohtaamisten runsaudesta ja monimuotoisuudesta huolimatta vain muutamissa maissa havainnoista on tehty tieteellistyyppistä tutkimusta.

Tiedeyhteisö on kokenut asian pääasiallisesti kiusallisena tai merkityksettömänä ja tieteelliseksi väitetyn tutkimuksen prosesseja on jopa vääristelty. Tiedotusvälineiden kiinnostus asiaa kohtaan sen sijaan on lisääntynyt. Uutiset ovat tulleet pääasiassa Yhdysvalloista, jossa erityisesti laivasto on alkanut julkaista saamiaan havaintoja ja niiden alustavia johtopäätöksiä.

Juhani Tarkkonen on yhteiskuntatieteiden tohtori, filosofian maisteri ja insinööri.

Aiheina kirjassa on mm.:

Suomi ufohavaintojen alueena

Havaintoja vuoteen 1000 saakka

Ufojen vaikutus maanpintaan, materiaaleihin, sähköjärjestelmiin ja koneisiin

Maahansyöksyjä ja kuolleita humanoideja

Takaa-ajoja ja ilmatorjuntaa

Lento-onnettomuuksia ja katoamisia

Yhteenottoja sotilaiden kanssa

Raketit, siviilikoneet ja ufot

Ydinaseet demonstraatioiden kohteena

Ufojen kommunikointia ja vaaratilanteita

Ufosieppauksia

Vedenalaisia aluksia ja tukikohtia

Ufoalusten ja humanoidien säilytys

Erityisiä ufoilmiöitä

Ultran kirja-arvio (Ultrasta 1/2025):

Juhani Tarkkosen Ulko­sivilisaatioiden läsnäolo – Kielletyn tieteen areena on tuoretta ufokirjallisuutta edustava teos, joka pyrkii haastamaan näkemykset ufokokemuksista mielikuvituksen tuotteena. Teos on eräs monista keskustelunavauksista tieteen suuntaan, mutta se ei ole akateeminen tutkielma. Lasse Ahonen on osallistunut kirjan kuvitusten kokoamiseen.

Tarkkonen kertoo identifioituvansa ufologiksi. Ufologiaa hän kuvailee oppialaksi, jolla ei monessa mielessä tienaa, mutta joka jättää siihen perehtyjälle valinnan siitä vakuuttumisesta. Pelkästään ufologi hän ei ole, vaan myös yhteiskuntatieteiden sekä filosofian tohtori ja insinööri. Hänen monipuolinen taustansa mahdollistaa aiheen avaamisen syvällisesti erilaista tulokulmista.

Noin kolmesataa sivuinen teos on siinä mielessä tyypillinen ufokirja, että se sisältää aluksi teoriaosuuden ja sen jälkeen esittelee lukuisia dokumentoituja ufokokemuksia tai sellaisiksi tulkittuja kokemuksia suureksi osaksi 1900-luvulta. Kirjan nimi tekee kunniaa ufologian uranuurtajalle Jacques Valléelle viittaamalla tämän teokseen Forbidden Science, Kielletty tiede (1992).

Teoksen keskeinen käsite ulkosivilisaatio viittaa sellaisiin sivilisaatioihin, joiden evolutionaarinen kehitys on tapahtunut maapallon ulkopuolella. Näiden sivilisaatioiden edustajilla on ollut silloin tällöin halu osoittaa, että he ovat keskuudessamme. Tämä ulkosivilisaatiohypoteesi haastaa yleistä mielikuvaa siitä, että ufoilmiöissä olisi kyse pelkäs­tään esimerkiksi hallusinaatioista tai virhetulkinnoista. Ufologian parissa monen harrastajan toiveena olisi, että tiedeyhteisö ottaisi ulkosivilisaatiohypoteesin vakavasti mutta Tarkkonen tiedostaa myös tähän liittyvät ongelmat, joita hän on ansiokkaasti jäsennellyt.

Lyhyesti ilmaistuna sosiaaliset normit, jotka ovat muovanneet sitkeän mielikuvan ufoihin liittyvästä keskustelusta naurunalaiseksi tai vähintään epäilyttäväksi vaikeuttaa minkäänlaisen keskustelun käymistä aihepiirin tiimoilta, sillä ufokokijat tai ufoja edes neutraalisti tutkivat henkilöt vaistonvaraisesti saatetaan kokea epäuskottavina, jo ennen kuin nämä ovat sanoneet mitään.

Tarkkonen mainitsee myös poliittiset ja uskonnolliset tekijät, jotka ovat saattaneet vaikuttaa ufodiskurssiin etenkin 1900-luvulla. Silloin maailma oli sen verran toisenlainen esimerkiksi siinä mielessä, että pelkästään fiktiivisillä radio-ohjelmilla saattoi olla dramaattinen vaikutus ihmisiin. Nykyään tilanne on Tarkkosen mukaan toisenlainen. Joskin nähdäkseni viihdeteollisuudella on edelleen oma vaikutuksensa ihmisiin ja edelleen on olemassa ilmiö, ettei viihdettä täysin osata erottaa todellisuudesta. Vielä nykyäänkin jotkut hal­litukset joutuvat pohtimaan viihdeteollisuuden levitykseen ja sensuuriin liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi taiwanilainen kauhuelokuva Incantation (2022) herätti keskustelua uskonnollisten ja taikauskoisten teemojensa vuoksi. Tästä johtuen sen levitys on ollut rajoitettua joissakin maissa kulttuuristen sensuurisäädösten takia. Esimerkiksi Kiinassa sen pelättiin aiheuttavan voimakasta ahdistusta. sillä se sekoittaa totuutta ja fiktiota uskonnollisten teemojen kautta.

Edellisiin liittyvät myös Tarkkosen mainitsemat psykologiset tekijät. Yleisesti ajatellaan, että psykologinen turvallisuudentunne rakentuu ennustettavuudesta. Ei ole yleensä mieluisaa, jos totuttuun jäsennykseen maailmasta tulee täysin tuntemattomia tekijöitä. Tällainen tieto mieluusti torjutaan ja tehdään naurunalaiseksi. Joskus myös traumaattisiin kokemuksiin liittyy ilmiö, että koettaa työntää muistikuvan pois. Tällaisen teorian mukaan ufojen olemassaolo olisi niin pelottava ajatus, että suurin osa mieluummin kieltäytyisi katsomassa todisteita objektiivisesti.

Kuitenkin Tarkkosen mukaan saatamme olla käännepisteessä kohti ufoilmiön tunnustamista uusien Yhdysvaltain hallituksen paljastusten myötä. Avainasemassa olisi myös kehittää argumentaatiota, jotta keskustelu olisi myös tieteellisesti vakavasti otettavaa. Elämme aikaa, jolloin voisi melkein sanoa, että ufoskene on lyönyt itsensä jälleen läpi populaarikulttuurissa. Uusille alan harrastajille tämä teos voisi mahdollisesti olla hyvä ensimmäinen katsaus aiheeseen, sillä se esittelee laajasti erilaisia tapauksia ja esittelee ufotutkijoiden maailmankatsomusta. Läpi käydään selkeästi mitä ufojen kommunikaatiotavoista voitaisiin päätellä ja miksi ufosieppauksia tapahtuu.

Eräs erityinen havainto kirjan esittelemissä tapauksissa on, että vaikka monesti ajatellaan, että ufoaluksia näkyy lähinnä ilmassa, niin myös vedenalaisia tunnistamattomia kohteita on havaittu. Valtameristä arvioidaan olevan noin 80-95% tutkimatta, etenkin syvänmeren alueet ovat edelleen kartoittamatta johtuen niiden äärimmäisistä olosuhteista. Koska on teoriassa mahdollista, että tällaisissa tutkimattomissa paikoissa piilisi jotain ennalta arvaamatonta hypoteesi siellä olevista tukikohdista kirvoittaa monen mielikuvista. Syvänmeren alueiden tavoittamattomuus puhuttelee mielikuvitusta samalla tavoin kuin avaruus. Niin avaruuden kuin syvänmeren alueiden tutkimus edellyttäisi huippuluokan kehittynyttä teknologiaa. Molemmista on teoriassa aivan mahdollista löytyä täysin tuntemattomia elämänmuotoja.

Mielenkiintoinen ja olennainen osa teosta on Tarkkosen oma ufokokemus, josta hänen henkilökohtainen kiinnostuksen aiheeseen sai alkunsa. Tämä kokemus oli niin vaikuttava, että se aiheutti Tarkkosen sanoin merkittävää psyykkistä kuormitusta. Kokemus muistuttaa kääntymiskokemusta siinä mielessä, että sitä ennen Tarkkonen ei ollut juurikaan pitänyt lentävien lautasten olemassaoloa todennäköisenä. Silti hän oli heti kokemushetkellä vakuuttunut siitä, että kyseessä on ufoalus. Tästä seurasi koko hänen maailman­kuvansa mullistuminen ja halu tutustua ufokirjallisuuteen. Tapahtumaketjusta seurasi myös ura ufotutkimuksen parissa.

Sofia Salenius