Painoksen loppuerää.
Asta Ihamäki & Anja Rintala
118 s.
Kustantaja Omakustanne, 2024
Kirjassa ihminen on oman elämänsä keskiössä. Hänellä on mahdollisuus tutustua itseensä värien ja niihin liittyvien tunteiden kautta ja samalla voi saada ja lisätä hyvinvointia elämäänsä. Kirjan tarkoitus on tuoda näkökulmia oman elämän tilanteisiin ja tuntemuksiin. Kirjan avulla voi myös löytyä sillä hetkellä puhuttelevia asioita ja ajatuksia omasta elämästä. Toisaalta tämä kirja voi lisätä ja vahvistaa jo löytyneitä käsityksiä ja oivalluksia omasta elämästä.
Kirjan kirjoittajilla Asta Ihamäellä (KM, varhaiskasvatusopettaja) on pitkä työhistoria varhaiskasvatuksessa ja Anja Rintalalla (Restonomi AMK) on ollut työura liittyen esihenkilötehtävissä. He ovat Elämän Värit Koloristeja ja Rintala on lisäksi Koloristiohjaaja. Tämän lisäksi he ovat opiskelleet erilaisia itsetuntemukseen ja luontaishoitoihin liittyviä aiheita.
Kirjan otsikkoja:
Värit arjessa
Elämänväreistä
Elämänvärien ulkopuoliset värit
Tunteiden historiaa
Värejä ja tunteita
Hyvinvointi
Värit hyvinvoinnin tukena
Kirjalähteinä on käytetty mm.: Väriterapiaopas, Parantajan käsikirja, Väritä tunteesi, Mitä on chakrat?, Kvanttifysiikasta energiahoitoihin, EFT – tunteiden vapautustekniikat, Intuitio ja tunneviestintä, Irti tunnekoukuista, Opas uuden ajan valotyöhön, Selkä, Väreillä parantaminen, Värit taiteessa, Ajatuksen biologia, Parantava sateenkaari, Elämän värit, Värien voima jne.
Ultran kirja-arvio:
”Värit ovat alitajunnan äidinkieli”. Tämä psykiatri Carl Jungin toteamus on kulmakivenä Elämän värit -koloristien Asta Ihamäen ja Anja Rintalan uudessa kirjassa, joka yhdistää värit, tunteet ja hyvinvoinnin ja tarkastelee niitä useasta eri näkökulmasta. Selkeä, pirteä kirja auttaa etsimään itseään ja löytämään tasapainoa tunne-elämään.
Mitä mielivärisi kertoo, entä inhokkiväri? Ja mitä niiden käyttämiseen liittyy, mitä fyysisiä ja mitä henkisiä vaikutuksia väreillä on? Miten jonkin värin epätasapaino tai vähyys vaikuttaa? Selkeästi jaoteltu kirja käy läpi näitä ja monia muita kysymyksiä. Eri aallonpituuksia värähtelevät värit jokainen aistii ja tulkitsee omien näkemystensä ja kokemustensa mukaan. Värit sisältävät merkityksiä ja symboliikkaa, niissä on maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä.
Tekijät jaottelevat värit kahteen luokkaan. Elämänvärejä ovat sateenkaaressa eli prismassa näkyvät värit eri asteineen. Tähän joukkoon he lukevat myös metalliväri-kullan. Elämänvärien ulkopuolisia ovat perusväreistä sekoitetut värit kuten ruskea tai harmaa sekä mm. valkoinen ja hopea. Elämänvärit näkyvät meidän sisäisessä ja fyysisessä olemuksessamme kun taas ulkopuoliset värit vaikuttavat ympäriltämme jokapäiväiseen elämäämme. Noissa jaotteluissa tuntuu mielestäni hiukan epäloogisuutta, mutta tunteillahan tässä mennään.
Etenemme järjestyksessä pisimmän aallonpituuden punaisesta kohti lyhytaaltoista violettia. Silmälle näkymättömät spektrin osat, infrapunainen ja ultravioletti jäävät käsittelemättä, vaikka niilläkin varmaan on oma vaikutuksensa. Huomio kiinnittyy myös vaalennettuihin välisävyihin ja väriyhdistelmiin.
Koloristi-kirjoittajat ovat löytäneet ahaa-elämyksiä tuottavia oivalluksia siitä kuinka erilaiset tunteet, positiiviset tai negatiiviset, liittyvät väreihin. Värien kautta voi vapauttaa jumittuneita tunteita ja löytää tasapainoa elämään. Näin vapautuu energiaa luovuuteen. Värejä tutkailtaessa nostetaan pohdittaviksi elämää luotaavia kysymyksiä. Esimerkiksi vihreään liittyen: Onko joku haavoittanut sydäntäni? Onko rajojani rikottu? Hoivaanko muita itseni unohtaen? ja niin edelleen. Ne ovat kaikki arvioimisen arvoisia.
Kirjassa on oma lukunsa värien käytöstä ja kuinka kunkin värin tasapainoa voimme ylläpitää – ei pelkästään pukeutumisella vaan muillakin tavoilla. Kuinka myös musiikki tai ravinto vaikuttaa.
Värit ovat yksi keino tutkiskella omien arvojen mukaista elämää ja kuunnella intuitiota. Värit ympäröivät meitä kaikkialla, joten niihin hiukan syvemmin tutustumalla voi hakea hyvinvointia. Kirjan loppuun sijoitettu 104 eri tunteen luettelo yllätti: aloin niiden jokaisen kohdalla hiljaa kuulostella ja tunnustella mitä vastakaikua ne herättävät sisälläni. Se oli jollain tapaa puhdistava ja selkeyttävä kokemus.
Heikki Juutilainen





Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.