Ultra

39,00  sis. alv.

Saatavuus: 3 varastossa

Seth-kirja 1

Jane Roberts

462 s.

Kustantaja Kustannus Oy Taivaankaari, 2023

 

Takakannen teksti

Jane Robertsin 1970- ja 80-luvulla julkaisemat Seth-kirjat ovat moderneja henkisyyden klassikoita, joiden sisältöön lukemattomat muut itseapukirjat ja henkisyyttä käsittelevät teokset perustuvat joko suoraan tai välillisesti. Monet mielen voimasta, nyt-hetkestä, läsnäolosta, myönteisestä ajattelusta tai alitajunnan voimasta kertovat kirjat ovat suuresti velkaa Jane Robertsin Seth-materiaalille.

Seth-kirjat tekivät myös suuremmalle yleisölle tutuksi niin sanotun kanavointi-ilmiön. Kanavointi merkitsee sellaisen informaation tietoiseksi tai näkyväksi tuottamista, joka ei tavanomaisesti ole välittäjänsä tietoisesti hallittavissa. Tekstejä, kuvia ja sävellyksiä ”otetaan vastaan” enemmän tai vähemmän automaattisesti, mistä juontuu termi ”kanavointi” eli informaatiolle kanavana oleminen.

Kanavointi-ilmiö on täysin arkinen ja tuttu jokaiselle luovaa työtä tekevälle, vaikka luovaa innostusta tai inspiraatiota harvemmin kutsutaan kanavoinniksi. Silloin kun innoittuneessa tilassa tulee kokonaisia kirjoja tai taideteoksia, joudumme kysymään, onko käsityksemme todellisuudesta ja ihmisen kyvyistä tavanomaisessa narratiivissamme puutteellinen.

Seth puhuu on ensimmäisiä nykyaikaisia kokonaan sellaisenaan vastaanotettuja kirjoja, jossa myös selvitetään, mistä tässä kanavointi-ilmiössä on kyse. Seth on nimi sille persoonallisuudelle, joka sanelee Jane Robertsin kautta ajatuksensa kirjojen ja keskustelujen muodossa ei-fyysisestä todellisuudesta meidän arkitodellisuuteemme. Sethin kuvailema käsitys todellisuudesta ylittää moninkertaisesti sen, mitä me tällä hetkellä siitä ymmärrämme.

Seth-kirjoja on kaiken kaikkiaan kymmenen. Seth puhuu on niistä ensimmäinen.

 

Ultran kirja-arvio:

Kirjan kirjoittamisessa on avustanut Jane Robertsin mies Robert F. Butts, joka kirjasi ylös Janen transsitilassa sanelemat kanavoinnit. Todellinen kirjailija on siis entiteetti ja henkiolento Seth.

Kokonaisuudessaan Seth materiaali on hyvin laaja. Se käsittää 10 kokonaan saneltua kirjaa ja näistä kaksi ensimmäistä on käännetty suomeksi Kustannus Oy Taivaankaaren toimesta. Ensimmäisen kirjan ”Seth puhuu” sanelu aloitettiin tammikuun 21 päivänä 1970 ja se tuli täysin valmiiksi elokuun 11 päivänä 1971.

Vaikka kirjan kirjoittamisesta on jo kulunut yli puoli vuosisataa, ei sen sanoma ole millään lailla vanhentunutta, koska kirja käsittelee asioita, jotka eivät periaatteessa vanhene koskaan.

Kirja alkaa suomentajan saatesanoilla, joiden mukaan keskeisin Sethin filosofinen sanoma on se, että todellisuus on mentaali, jolla tarkoitetaan sitä, että tietoisuus, mieli tai sielu tuottaa kaikki eri aistein havaitsemamme todellisuuksien ilmiöt.

Johdannossa Jane Roberts kertoo tämän kirjan olevan Sethin tapa osoittaa, että ihmisen persoona on moniulotteinen ja että me elämme monessa todellisuudessa samanaikaisesti. Seth painottaa kirjassa erityisesti sitä, ettei totuutta löydä kulkemalla opettajan luota toisen luokse tai kirkosta kirkkoon, vaan tarkastelemalla sisäistä itseä.

Seth jakaa kirjan sisällön kahteen merkittävään osaan. Ensimmäinen osa kertoo sielun matkasta ja jälleensyntymistä ja toinen osa uskonnoista, Jeesuksen vaiheista ja niiden liittymisestä meidän aikaamme.

Seth aloittaa kirjan kertomalla, miksi hän haluaa tämän kirjan kirjoitettavan ja julkaistavan. Hän toivoo kirjan auttavan vapauttamaan jokaisen lukijan syvällisen ja intuitiivisen itsen ja nostavan tietoisuuden pintaan kaikki sellaiset oivallukset, joista kullekin on apua.Seth kuvailee itseään ensisijaisesti opettajaksi ja persoonaksi, jolla on viesti: ”Luot itse sen maailman, jonka tunnet”.

Seuraavaksi hän kertoo elinympäristöstään ja sanoo sen olevan aivan eri kuin se, missä me huomaamme olevamme heti kuoltuamme. Meidän on kuoltava todella monia kertoja, ennenkuin voimme odottaa pääsevämme samalle tasolle Sethin kanssa.

Todellisuuden ulottuvuuksista Seth toteaa, että se maailmankaikkeus, jonka me havaitsemme paljain silmin, näyttää olevan rakentunut galakseista, tähdistä ja planeetoista. Tämä on kuitenkin harhakuva. Meidän aistimme ja olemassaolomme fyysisinä olentoina ohjelmoivat meidät havaitsemaan maailmankaikkeuden tuolla tavalla.

Sehin mukaan suurin jällensyntymään liittyvä draama on se, että me emme tiedosta elävämme monia elämiä samanaikaisesti. Jo sekin on liian vaikeaa meille ymmärtää, että voimme olla kahdessa paikassa yhtä aikaa saatikka sitten se, että eläisimme saman aikaisesti kahdella eri vuosisadalla. Draama syntyy siitä, että me tunnemme elävämme lineaarisessa ajassa, kun todellisuudessa aikaa ei ole. On vain ikuisuus. Edistyksellä ei siis ole mitään tekemistä ajan kanssa, vaan se liittyy psyykkiseen ja henkiseen huomion keskittämiseen. Ei ole oikein olettaa, että meidän elämämme tapahtumat olisivat seurausta jostakin menneestä olomuodostasi. Kaikki elämät ovat samanaikaisia.

Sielusta Seth toteaa, että se ei ole jotakin, mitä meillä on, vaan se on se, mitä me olemme. Sielu ei siis ole jotakin, joka odottaa meitä kuoltuamme. Meidän ei myöskään tarvitse sitä pelastaa tai lunastaa, koska se osa meitä.

Monet ihmiset pohtivat, mitä kuolemassa oikein tapahtuu. Juuri mistään ei löydy tähän kysymykseen tyhjentävää vastausta. Seth kuitenkin yrittää kirjassaan antaa mahdollisimman hyvän selityksen. Hän sanoo kysymyksen tarkoittavan useimmille ennen kaikkea sitä, että olemmeko yhä samoja persoonia kuin nyt ja muistammeko kaikki meille rakkaat ihmiset. Sethin vastaus kietoutuu sanan ”tietoisuus” ympärille. Tietoisuus ei kaipaa fyysistä kehoa, vaan jatkaa olemmassaoloaan eli persoonallisuus säilyy suurelta osin siirryttyämme rajan taakse. Ei ole kuitenkaan vain yhtä kuolemanjälkeistä todellisuutta, vaan meillä jokaisella kokemus on erilainen.

Myös Sethin kuvaus tilasta, johon kuollessamme menemme, on mielenkiintoinen. Ei ole mitään yhtä paikkaa ja tiettyä sijaintia, vaan me oleskelemme erilaisissa ympäristöissä keskellä sitä fyysisitä todellisuutta, jonka hyvin tunnemme, mutta emme pysty havaitsemaan.

Kysymyksiä ja vastauksia osiossa Sethiltä kysyttiin Darvinin evoluutioteoriasta. Tähän hänellä on selkeä vastaus. Tietoisuus ei tullut atomeista ja molekyyleistä. Tietoisuus ei syntynyt siitä, että eloton aine yhtäkkiä puhkesi kukkaan. Tietoisuus oli olemassa ensin ja se kehitti sen muodon, jossa se alkoi ilmentää itseään. Evoluutioteoria on siis samanlainen satu kuin raamatullinen luomiskertomuskin. Mikään aineen muoto ei kykene itsestään kehittymään tietoisuudeksi lisätäämpä siihen mitä muuta ainetta tahansa.

Kirjan loppupuolella Seth kertoo uskonnoista ja erityisesti Jeesuksesta hyvin erikoisella tavalla. Hän sanoo, että historiallinen Jeesus tiesi, kuka hän oli, mutta hän tiesi myös, että hän oli yksi kolmesta persoonasta, jotka muodostivat yhden entiteetin. Toinen persoona oli Johannes Kastaja ja kolmas on persoona, joka ei ole vielä meidän aikakäsityksemme mukaan ilmestynyt. Tätä pidetään yleisesti Kristuksen toisena tulemisena.

Tämä Kristuksen kolmas persoona ei tule tuomaan meille maailmanloppua, vaan hän palaa oikomaan virhekäsitykset kristinuskosta ja perustamaan uudenlaisen ajattelutavan. Hän kaivaa maan järjestyneiden uskontojen alta eikä suinkaan yhdistä niitä. Hänen sanomansa koskee yksilön suhdetta Kaikkeen-Mikä- On. Kaikki tämä on saatettu päätökseen vuoteen 2075 mennessä.

Sethin mukaan seuraavan 50 vuoden aikana ihmisten sisäinen luonto vapautuu monista rajoitteista. Uusi aikakausi todellakin syntyy, mutta se ei ole mikään taivas maan päällä, vaan paljon tervejärkisempi ja oikeudenmukaisempi maailma, jossa ihmiset ovat paljon tietoisempia sekä suhteestaan omaan planeettaansa että vapaudestaan ajassa.

Kirjan lopuksi Seth antaa hienon opastuksen meille kaikille lukijoille. Todellinen henkisyys on iloista ja maallista eikä sillä ole mitään tekemistä teennäisen aikuismaisuuden ja kulmien kurtistamisen kanssa. Sen sijaan sillä on tekemistä sisällämme olevan tietoisuuden tanssin ja sydämmissämme olevan henkisen seikkailunhalun kanssa.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita elämien kiertokulusta ja itsensä kehittämisestä. Tästä kirjasta löytää uusia, virkistäviä laajennuksia aikaisemmin opittuun.

 

Hannu Tuulasvaara

 

Katso myös Ultra 6/1985: s. 4-7 Olavi Lehto: Seth – nykyajan tietäjä – Seth opettaa syvyyspsykologiaa kansantajuisesti

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Seth puhuu – Sielun ikuinen merkitys”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saatavuus: 3 varastossa

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!