Joulutarjous!
David Hatcher Childress
351 s.
Kustantaja Eluvaim, 2024

David Hatcher Childressin jättikirja ”Jumalten teknologia” (”Technology of the Gods”) avaa oven muinaisen teknologian salaperäiseen ja ihmeelliseen maailmaan, tuoden esiin hämmästyttäviä todisteita muinaisista tietokoneista aina ylimaallisiin “lentokoneisiin” eli UFOihin.
Kirjassa kuvataan teknologiaa, jota väitetään käytetyn kadonneessa Atlantiksessa, ja tutkitaan teoriaa, jonka mukaan Egyptin suuri pyramidi oli alun perin jättimäinen voimalaitos.
Kirja on alusta loppuun täynnä tieteeseen perustuvia faktoja, nokkelia havaintoja ja tarinoita, jotka haastavat humoristisesti, älykkäästi ja mukaansatempaavasti nykyiset valtavirran oletukset menneistä tapahtumista. Sivuja kirjassa on 351, runsaasti kuvia.
Tämä kirja on todellinen kultakaivos niille, jotka ovat kiinnostuneet maan ulkopuolisista sivilisaatioista, muinaisesta historiastamme sekä UAP ja UFO ilmiöistä.
Kirjasta löytyy kiehtovia todisteita mm. seuraavista aiheista:
- Miten muinaiset sivilisaatiot pystyivät saavuttamaan ”nykyisen” kehitystason ja kehittymään jopa nykysivilisaatiota pidemmälle.
- Miten muinaisina aikoina oli olemassa ja toimi huipputeknologia, jota nykyään ei ole pystytty jäljittelemään.
- Esitellään tätä teknologiaa kuvaavia muinaisia asiakirjoja.
- Miten muinaiset ihmiset käyttivät kristallilinssejä.
- Analysoidaan, oliko Gizan suuri pyramidi alun perin jättimäinen voimalaitos.
- Oliko ihmiskunnan historian kuuluisin ja pyhin reliikki liitonarkki todellakin huipputekninen sähkölaite?
- Tutkitaan erilaisia säteilytettyjä kohteita ja ihmisluurankoja, jotka toimivat todisteina maapallolla aikoja sitten tapahtuneesta atomivoiman aiheuttamasta sivilisaation tuhosta.
- Puhutaan ”jumalilta” saadun tulen käytöstä sekä muinaisissa uskonnollisissa seremonioissa että sodankäynnissä.
- Tutkitaan megaliitti-kulttuurin hämmästyttäviä rakenteita ja erilaisia mahdottomilta vaikuttavia esineitä.
Kirjailija David Hatcher Childress on tv-katsojille tuttu myös yhtenä History Channelin suositun dokumenttisarjan “Ancient Aliens – suom. Muinaiset Astronautit” juontajista.
Amerikassa hän on tunnettu kiehtovista kirjoistaan, joissa hän kertoo tosiasioihin perustuvia tarinoita ufoista, muinaisista sivilisaatioista ja maapallolla tapahtuneista hämmästyttävistä asioista.
Kun Childressillä ei ole tohtorintutkintoa, häntä kutsutaan ”veijariarkeologiksi”, koska hän paljastaa asioita, joista valtavirran arkeologit vaikenevat.
KIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Alkusanat …………………………………………………………………………………… 9
1. Muinaisen teknologian mysteeri ……………………………………………11
2. Megaliittien rakentajat …………………………………………………………..36
3. Muinainen metallurgia ja koneet …………………………………………..75
4. Muinainen sähköntuotanto ja pyhä tuli ……………………………….119
5. Lentäminen ja ilmataistelut muinaisina aikoina …………………..151
6. Muinainen ydinsota …………………………………………………………….214
7. Maapallo – jättimäinen voimalaitos ……………………………………..263
8. Historian syklinen luonne ……………………………………………………332
Käytetty kirjallisuus …………………………………………………………………342
Korvaavien kuvien luettelo………………………………………………………350
Ultran kirja-arvio:
Kirjailija David Childress on monille tuttu kasvo Muinaiset astronautit -dokumenttisarjasta. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joiden aiheet liittyvät muinaisiin sivilisaatioihin, avaruusolentoihin ja Atlantikseen. Childress jatkaa Erich Von Dänikenin perintöä, joka kirjoitti samoista aiheista 1970-luvulla. Tämän kirjan aiheita ovat muun muassa muinainen teknologia, megaliittiset rakennelmat, metallurgia, muinainen sähköntuotanto ja suuri pyramidi voimalaitoksena. Childress esittää kirjassa, että joko muinainen ihminen oli suunnilleen yhtä kehittynyt kuin nykyihminen tai sitten avaruusolennot vierailivat maapallolla tuhansia vuosia sitten.
Muinainen Baalbek Libanonissa on hyvä esimerkki tapauksesta, jossa temppelin vanhempi perusta on rakennettu jopa satojen tonnien painoisista kivilohkareista, ja myöhemmät rakentajat (roomalaiset) käyttivät vanhoja perustuksia omiin tarkoituksiinsa. He rakensivat uuden temppelin ja kaupungin vanhan temppelin raunioiden päälle, mutta käyttivät pienempiä kivilohkareita. Baalbekin louhokselle on jäänyt yli tuhannen tonnin painoisia kivilohkareita, joita ei ole irrotettu peruskalliosta. Tätä voi verrata Assuanin graniittilouhokseen Egyptissä, jossa noin 1200 tonnin painoinen obeliski on jäänyt viimeistelemättä. Miten näin suuria kiviä on pystytty nostamaan louhoksista ja kuljettamaan pitkiäkin matkoja. Painovoiman kumoaminen on yksi mahdollinen selitys.
Vuonna 1900 tehtiin välimerellä hämmästyttävä löytö lähellä pientä Antikytheran saarta. Uponneen laivan hylystä löydettiin pronssinen esine, jonka mekanismi koostuu noin 30 hammasrattaasta. Esinettä kutsutaan nimellä Antikytheran kone. Laitetta käytettiin pyörittämällä sen sivussa olevaa kampea. Koneisto laski mm. Auringon ja kuun sijainnin. Tämän artifaktin löytäminen muuttaa vanhoja käsityksiä hellenistisestä tieteestä ja teknologiasta. Laite on ajoitettu noin vuoteen 100 eaa ja seuraavan kerran vastaavanlaisia laitteita osattiin valmistaa vasta myöhäiskeskiajalla, yli 1500 vuotta myöhemmin.
Muinaiset ihmiset näyttävät osanneen käyttää sähköä. Bagdadissa, Irakin kansallismuseossa työskennellyt itävaltalainen arkeologi Wilhelm König löysi kaivauksissa ”sähköakun” vuonna 1938. Saviruukussa (noin 200 eaa) ollut kuparisylinteri sisälsi rautatangon, joka oli syöpynyt ikään kuin kemiallisen reaktion seurauksena. Sähköakkuja saatettiin käyttää esimerkiksi korujen kultaamiseen. Asiasta tulee mieleen suuren pyramidin ”kuningatteren kammiosta” lähtevien 2 kuilun päät, jotka kumpikin päättyvät kahteen kupariväkäseen. Myös nämä kupariväkäset näyttävät syöpyneen kemiallisesti.
Vuonna 1898 löydettiin Saqqarassa sijaitsevasta haudasta puinen pienoismalli, joka muistuttaa lintua. Kairon egyptiläisessä museossa sitä on säilytetty lintupatsaiden vierellä. Mutta ”Saqqara bird” erottuu muista linnuista siinä, että sen pyrstö on pystysuuntainen. Myös siivet ovat suorat. Asiantuntijat ovat testanneet mallin ja todenneet sen lentokelpoiseksi. Kyseessä saattaa olla lennokki.
Abydoksen Seti I:n temppelistä löytyy korkealta seinästä kuvia, jotka muistuttavat helikopteria, lentokonetta ja muita aluksia. Nämä Childress todennäköisesti tulkitsee väärin, koska kyseessä on kahden eri hieroglyfikerroksen sekoittuminen toisiinsa. Myös Denderan temppelin seinässä olevien ”hehkulamppujen” suhteen Childress on luultavasti väärässä. Kuvat eivät esitä korkeaa teknologiaa, vaan henkistä symboliikkaa, jossa kuvataan maailman syntyä.
Kirja päättyy Egypti-osuuteen, jossa käydään läpi muun muassa Christopher Dunnin kehittämää suuren pyramidin voimalaitos-teoriaa. Tämä on mielenkiintoista luettavaa – nyt ensimmäistä kertaa suomen kielellä. Myös 1900-luvun tunnetuimpaan näkijään, Edgar Cayceen liittyviä asioita sivutaan.
Childress kertoo, että sfinksi on nykyistä ajanmääritystä vanhempi ja näin varmasti onkin. Esiin tuodaan myös ajatus ihmiskunnan syklisestä kehityskulusta, joka antaa laajemman viitekehyksen historian ymmärtämiselle.
Childress olisi voinut ottaa kirjaan mukaan vielä ainakin yhden aiheen. Esimerkiksi kirjailija Gregg Braden, jonka käsitykset perustuvat tieteellisiin tutkimuksiin, on puhunut paljon ihmisen geeniperimän muokkauksesta. Tämä tapahtui nykytiedon valossa noin 250 000 vuotta sitten. Kahta kromosomia muokattiin niin, että nykyisen ihmislajin aivojen koko kaksinkertaistui. Samalla kehittyi puhekyky. Nyt tiede osoittaa, että tämä ei tapahtunut luonnollisen evoluution seurauksena, vaan jokin ulkopuoli äly puuttui ihmisen kehitykseen. Mikäköhän tämä taho mahtoi olla?
Lasse Aitokari




Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.