Antti Heikkilä

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, toisinajattelija Antti Heikkilä jakaa mielipiteitä. Hän ei kavahda puhua rohkeistakaan aiheista. Heikkilä on pitkään suositellut ja puhunut vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja auttanut monia mm. diabeetikkoja. Heikkilä kritisoi mm. ylilääkitsemistä ja hänen mielipiteensä ovat myrkkyä vallitsevalle ravitsemustieteelle ja lääketieteen edustajille. Heikkilä on kirjoittanut vuodesta 1994 lähtien kymmeniä eri kirjoja ravinnosta ja terveydestä.

Joulukuussa 2018 Heikkilä ja Kustannusyhtiö Otava pääsivät otsikoihin, kun S-ryhmä ja Kesko päättivät poistaa Lääkkeetön elämä -uutuuskirjan myynnistään. Kyseistä kirjaa on tehty jo tähän mennessä 4 painosta. Toisen kerran hän oli mediassa esillä 2020 vuoden alussa, kun Valvira antoi hänelle kirjallisen varoituksen, Eiran sairaalassa yksityisvastaanotolla toimiessaan. Valviran mukaan Heikkilä käytti vastaanotollaan ”yleisesti hyväksymättömiä ja kokemusperäisesti perustelemattomia” menettelytapoja. Heikkilä on puolustanut näkemyksiään mm. facebook-sivuillaan. Heikkilä asuu nykyään Saksassa vaimonsa kanssa, jossa vaihtoehtohoidot ovat hyväksytympiä kuin Suomessa.

 

Heikkilän terveysblogi löytyy sivuilta: https://www.anttiheikkila.com/blogi/

Aktiiviset facebook-sivut: https://www.facebook.com/eimedikalisaatiolle/

 

 

toimitus@ultra-lehti.com
tilaukset@ultra-lehti.com

Ultra-lehti, Salojärventie 36, 17950 KYLÄMÄ 
Puh.  (03) 5558101  Gsm 0456796920

| Ajankohtaista | Tapahtumia | Ultrapäivät | Kolumnit | Ultra-lehdet |
| Kirjamyynti | Hakemistot | Galleria | Info | Linkit |

ALOITUSSIVULLE