Rejane Planer (BRA/AUT)

Kesän Ultrapäivillä Rejane Planer pitää luennon Spiritistisestä kosmologiasta ja workshopin otsikolla Henkinen keho ja terveys.

Rejane Planer saapuu luennoimaan Ultrapäiville. Rejane on syntyperältään brasilialainen. Hän tulee luoksemme Itävallasta, jossa hän on 80-luvulta lähtien työskennellyt kansainvälisissä ydinvoimaloiden turvallisuuteen liittyvissä tehtävissä. Rejane on opinnoissaan erikoistunut ydinfysiikkaan, hän on opiskellut ydintekniikan alalta myös korkeamman asteen tutkinnon. Nykyään hän on eläkkeellä, mutta toimii määräajoin vanhempana konsulttina.

Rejane tutustui jo nuoruudessaan kotimaassaan Brasiliassa Allan Kardecin teoksiin ja spiritismiin. Vuonna 1990 Divaldo Francon luennon innoittamana Rejane päätti ryhtyä ottamaan aktiivisesti osaa paikallisen spiritistisen keskuksen vapaaehtoistyöhön. Hän on Wienissä toimivan spiritistisen yhdistyksen (Verein für spiritistische studien Allan Kardec) yksi perustajajäsenistä ja toimii varapuheenjohtajana.

Opintoryhmiä vetäessään ja Allan Kardecin teoksiin perehtyessään hän teki omalta erikoisosaamisalaltaan mielenkiintoisen havainnon. Allan Kardecin teoksissa oli julkaistu jo 1800-luvulla tietoja, joita vasta myöhempinä vuosina tiede on tuonut esiin. Lisäksi tiede on ”keksimässä” vasta nykypäivänä osaa Kardecin teosten 1800-luvulla esille tuomista lainalaisuuksista. Tästä aiheesta Rejane on kirjoittanut artikkeleja sekä pitänyt luentoja useissa maissa.
 

 

 

toimitus@ultra-lehti.com
tilaukset@ultra-lehti.com

Ultra-lehti, Salojärventie 36, 17950 KYLÄMÄ 
Puh.  (03) 5558101  Gsm 0456796920

| Ajankohtaista | Tapahtumia | Ultrapäivät | Kolumnit | Ultra-lehdet |
| Kirjamyynti | Hakemistot | Galleria | Info | Linkit |

ALOITUSSIVULLE