Pääkirjoitus 7-8/2017

 



  Sisäisen ja ulkoisen maailman mysteerit


Olipas taas jännittämistä Ultran Avoimissa ovissa helatorstaina!

Jukka Kuoppamäki, jos kuka, edustaa Vuoden rajatietokirjan valitsijana pitkän linjan esoteerista kokemusta ja viisautta. Lähes puolet ehdokaskirjoista oli paikanpäällä edustettuna joko kirjailijan tai kustantajan toimesta. Onnekkaasti sekä varsinainen voittaja Seppo Ilkka että eniten yleisöääniä saanut Jukka Nieminen olivat paikalla ja saivat tuoreeltaan lämpimät onnittelut.

Kuka tahansa ehdokkaista olisi toki ansainnut voiton. Joukossa oli kirjoja, jotka saattoivat olla näyttävämpiä ja jotka ovat olleet isonkin mediahuomion kohteena. Osa on myynyt todella hyvin ja onpa joukossa kansainvälinen bestseller. Näiden rinnalla Seppo Ilkan Mysteereistä sydämen viisauteen tuntui lähtevän kisaan ”takamatkalta”, mutta niin vain kampesi itsensä kaikkien ohi ykköseksi. Esoteerisella filosofiallakin voi siis pärjätä.

Onneksi tämänkertainen valitsija Jukka Kuoppamäki on pitkän linjan esoteerikko, nyt tämä helmi kirjaksi saa ansaitsemansa huomion.

Yleisöäänestyksen voittanut Jukka Niemisen Megaliittikivien arvoitus taas on luonteeltaan erilainen. Siinä missä Seppo Ilkka johdattaa lukijansa sisäisen hengenelämän mysteereihin, Nieminen johdattaa näkyvän maailman arvoitusten pariin. Jokainen voi itse mennä metsään ja katsoa ympärilleen: näkyykö outoja kiviä ”väärissä” paikoissa?

Lyhyesti kiteytettynä Niemisen idea ja löytö on tämä: 11 000 vuotta sitten suurin osa Suomesta oli merenpohjaa, mutta korkeimmat kohdat muodostivat saariston, jota asuttivat valaanpyytäjät. He jättivät kulttuuristaan muistoksi pystyttämänsä massiiviset megaliittikivet. Nämä muistomerkit ovat löydettävissä seuraamalla sopivaa korkeuskäyrää – eli muinaista rantaviivaa – maastossa.

Sattumalta Niemisen teoria on Ultrankin kannalta poikkeuksellisen kiinnostava. Ultran kotikonnuilla, Kuhmoisten Kylämän Isojärven kansallispuistossa, näitä kiviä on löytynyt kymmenittäin. Muutama niistä esitellään myös Niemisen kirjassa.

Yksi megaliittikivien arvoituksen herättämistä kysymyksistä on se, miksi tarvittiin itseoppinut amatööri tekemään nämä löydöt ja päätelmät. En ainakaan itse muista missään törmänneeni ammattilaisten tekemiin tutkimuksiin aiheesta.

Rajatiedon kevään kohokohdan tunnelmiin pääsee palaamaan myös kesän kohokohdassa, saapuvathan sekä voittaja Seppo Ilkka että valitsija Jukka Kuoppamäki esiintymään Ultrapäiville. Tervetuloa nauttimaan kaikkien aikojen laajimmasta ohjelmasta ja lämpimästä tunnelmasta kauniin Kuortanejärven rannalle!
 

Marko Kananen
Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE