Ultran kirja-arvostelu



 

Uskalla antaa anteeksi
Hallowell

Ote kirjasta ja sisällysluettelo

 

Anteeksiantaminen on lahja, jonka suot itsellesi

Tässä eräs tarina anteeksiantamisesta, joka ironisesti kuvaa sen välttelyyn liittyviä vaaroja. Minulla on Seattlessa ystävä, joka vihaa miestä, jonka kanssa hän aikanaan työskenteli. Hän on vihannut entistä työtoveriaan jo vuosien ajan, koska tuo mies nöyryytti häntä ja irtisanoi hänet työpaikastaan julkisesti hyvin rumalla ja halventavalla tavalla. Tilannetta pahentaa vielä se, että ystäväni oli joskus pitänyt tuota miestä ystävänään; he olivat usein menneet yhdessä töiden jälkeen juomaan lasillisen, käyneet katsomassa jalkapallo-otteluja ja nauttineet päivällistä. Sitten kuin tyhjästä, tuo mies käänsi selkänsä ystävälleni ja petti hänet syyttäen häntä virheistä, joita hän itse oli tehnyt. Sen jälkeen ei ole kulunut päivääkään, etteikö ystäväni olisi ajatellut entistä esimiestään vihaisin raivon tuntein. Kului viisi vuotta.

Myöhään eräänä iltana ystäväni käveli alas katua, jonka varrella hänen vihaamansa entinen työtoveri asui. Kun hän lähestyi taloa, hänet valtasivat nuo    jo tutuksi tulleet vihamieliset tunteet. Hän alkoi muistella tarkemmin, mitä oli tapahtunut; kuinka hänen esimiehensä oli lähettänyt hänelle jyrkkäsanaisen sähköpostin, miten hän oli kieltäytynyt keskustelemasta asiasta ja kuinka hänelle oli julkisesti kaikkien kuullen työpaikan motivaatio-kokouksessa ilmoitettu, että "hän oli epäonnistunut täyttämään tavoitteitaan yhtiössä, joka oli omistautunut tavoitteisiinsa pääsemiseen." Sen jälkeen häntä oli kovaäänisten kautta pauhaten pyydetty poistumaan      kokouksesta välittömästi, keräämään henkilökohtaiset tavaransa eikä koskaan enää näyttämään kasvojaan tuossa yrityksessä. Vaikka kaikki tuo oli tapahtunut viisi vuotta sitten, nuo muistot tuntuivat edelleen tuoreilta, julmilta ja vääriltä.

Tuona yönä kulkiessaan kadulla ja ohittaessaan entisen esimiehensä talon ystäväni päätti tehdä jotain. Ei mitään merkittävää - vain jotakin. Hän ei ollut koskaan kyennyt ryhtymään minkäänlaisiin kostotoimenpiteisiin, vaikka hän oli ajatellut asiaa ainakin kerran päivässä, joskus useamminkin. Vaikka hän oli pohtinut tilannettaan paljonkin, hän tiesi, ettei hän koskaan pystyisi tekemään mitään kovin näkyvää, kuten esimerkiksi palkkaamaan jotain toista henkilöä murhaamaan entisen esimiehensä tai itse panettelemaan ja herjaamaan häntä tai järjestämään hänelle noloa tilannetta, jossa hänen salainen rakkauselämänsä paljastuisi. Se ei ollut lainkaan ystäväni tapaista. Mutta tuona yönä, vain huvin vuoksi, hän päätti tehdä jotain pientä, jotain, josta hän selviäisi itse helposti ja joka ei vahingoittaisi häntä itseään, mutta joka saisi hänen olonsa tuntumaan hyvältä - ainakin muutaman minuutin ajan. Hän päätti toimia samalla tavoin kuin lapset, jotka vihaavat naapureitaan. Hän päätti heittää kiven entisen esimiehensä ikkunan läpi. Se oli lapsellinen ajatus, mutta se tuntui yhtä hyvältä kuin tuhti lasillinen alkoholia.

Ystäväni potki jaloillaan katua ympävöivää hiekkareunusta ja etsi sopivaa kiveä - hänessä esilletullut Daavid ei aikonut surmata Goljatiaan, mutta kuitenkin häiritä häntä tarpeeksi näyttävästi. Ystäväni kertoi minulle myöhemmin, että hän valitsi huolellisesti rosoisen kiven, joka oli tarpeeksi suuri aiheuttaakseen jonkinlaista vahinkoa, mutta tarpeeksi pieni heitettäväksi kovalla vauhdilla. Löydettyään kiven hän otti takakenoasennon ja antoi kiven sinkoutua ilmaan samalla kun hänen kokemansa nöyryytyksen raivo nousi hänen sisältään ja lennätti kiven kuunvalossa kohti tuon vihatun miehen talon kulmaikkunaa. Hetken ajan ystäväni tunsi olleensa onnellinen. Voittoisa. Kostonhalua täynnä.

Mutta hänen tähtäyksensä ei ollut yhtä hyvä kuin Daavidin. Sen sijaan, että olisi osunut ikkunaan, kivi iskeytyikin sen vieressä olevaan räystäskouruun ja kimposi takaisin.  Ystäväni seisoi talon alapuolella olevalla jalkakäytävällä kasvot ylöspäin suunnattuina ja innostusta täynnä, virnistellen ja yrittäen tallentaa tuon hetken mieleensä, kun hänestä yhtäkkiä tulikin tuon itse heittämänsä kiven kohde. Hän ei ehtinyt kätkeä kasvojaan ajoissa, ja niinpä takaisin kimmonnut kivi iskeytyi suoraan niihin ikään kuin hän olisi alun perin tarkoittanutkin sitä. Kivi paiskautui hänen nenänvarteensa ja avasi siihen haavan, jonka paraneminen kesti useita viikkoja.

Ystäväni tunsi olonsa typeräksi ja koki, että häntä oli jälleen kerran nöyryytetty. Hän piteli vertavuotavaa nenäänsä ja ryntäsi kotiinsa. Kun hän kertoi tämän tarinan minulle, hän nauroi, mutta oli selvää, että hän ei nauttinut nauraessaan. Hän oli oman vihansa uhri.

Halusin kertoa hänelle jotain, mitä Konfutse oli sanonut, mutta se ei tuntunut juuri tuolla hetkellä tilanteeseen sopivalta.  Konfutse sanoi: "Kun lähdet koston tielle, kaiva ensin kaksi hautaa."

Jos ystäväni olisi löytänyt keinon antaa anteeksi entiselle esimiehelleen ennen kuin hän lähti kävelylle tuona iltana, hänen nenänsä olisi säästynyt puhumattakaan hänen ylpeydestään. Mutta, kuten kaikki meistä joskus, ystäväni ei pystynyt antamaan anteeksi.

Useimmat meistä eivät pidä anteeksiantamisesta. En tunne ketään, joka pitäisi siitä. Se ei ole hauskaa ja se on vaikeata. Kun panokset ovat korkeita, silloin anteeksiantaminen voi tuntua yhtä vaikealta kuin leikkauksen suorittaminen itselleen ja aivan yhtä tuskalliselta myös. Pelkkä anteeksiantamisen ajatteleminen saa meidät säpsähtämään ja sanomaan: "Ei missään tapauksessa."

Tässä kirjassani tulen kuitenkin kehottamaan sinua kokeilemaan anteeksiantamista. Miksi? Ajattele ystävääni, joka heitti kiven. Ajattele, kuinka hänen vihansa entistä esimiestään kohtaan täytti hänen mielensä ja kidutti häntä. Vaellellessaan kadulla tuona iltana hän suunnitteli kostoa sen sijaan, että hän olisi nauttinut kesän viileästä tuulesta. Kuvittele, kuinka monta hetkeä hänen elämässään olivat saastuttaneet nuo myrkylliset tunteet. Kuvittele, kuinka paljon aikaa hän omisti vihansa ruokkimiseen ja sen elossa pitämiseen. Ja kaiken tuon keskellä hän oli ainoa, joka kärsi. Tässä piilee anteeksiantamattomuuden säälittävä ironia. Sinä olet se, johon sattuu.

Toivon, että olisin voinut kertoa ystävälleni, kuinka anteeksiantaminen on mahdollista, mutta kuka minä olin sanomaan hänelle, mitä hänen tuli tehdä? Minua ei oltu irtisanottu työpaikastani, nöyryytetty eikä petetty.

Toivon, että olisin voinut kertoa hänelle tarinoita omasta elämästäni tai että olisin voinut tarjota hänelle tieteellisiä todisteita, joita olin oppinut oman lääketieteellisen urani aikana siitä, mitä fyysistä vaaraa kaunan ja vihan kantaminen voi saada aikaan. Toivon, että olisin voinut kertoa hänelle sen, mitä olen tähän kirjaani kirjoittanut - tietoa, joka olisi tehnyt hänen elämästään hänelle itselleen paljon miellyttävämmän. Yritin kyllä, mutta kun tein niin, hän kuunteli minua yhtä kiinnostuneena kuin jos olisin ollut lentoemäntä, joka kehotti kiinnittämään turvavyöt.

Tässä kirjassani aion tehdä toisen yrityksen ja tällä kertaa kirjoittamalla ja selittämällä, miksi ja kuinka anteeksiantaminen on tärkeätä.

Kenties sinä pidät omaa kaunaasi niin erikoislaatuisena ja kokemaasi loukkausta niin vakavana tai tilannettasi niin vaikeana, että mikään kirja tai muutkaan neuvot eivät voi auttaa sinua. Mutta me kaikki ajattelemme, että meidän vihamme on jotain erityistä. Mitä kauemmin ruokit sitä, sitä kauemmin kannat sitä sydämessäsi ja sitä enemmän tilaa se saa loiseläjänä sinussa. Se kasvaa voimakkaammaksi heikentäessään terveyttäsi ja vähitellen se muuttaa sinut itsensä kaltaiseksi ilkeäksi olioksi. Ruokit sitä hautomalla mielessäsi pahoja ajatuksia, kulkiessasi hermostuneesti edestakaisin ja purressasi hampaitasi yhteen. Eläessäsi ajatuksissasi uudelleen tilannetta, joka sai sinut vihaiseksi, elvytät loukkauksesi yhä uudelleen ja uudelleen henkiin. Tunnet joka kerran raivoa ja uudistat mielessäsi suunnitelmasi kostosta. Vähitellen tuhoat ilon elämästäsi ja se on sinulle pahaksi kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla.

Lopettaaksesi tuon kierteen tarvitset perinpohjaisen ja mullistavan parannusmenetelmän, sellaisen, joka tarttuu kiinni raivon ytimeen ja repii sen irti sieltä, missä se kuluttaa sinua: sinun sydämesi seinistä. Kun annat anteeksi, leikkaat loiseläjän irti sen ravinnonlähteestä. Sitten voit katsoa, kuinka  se hitaasti kuihtuu ja kuolee pois. Anteeksiantaminen on lahja, jonka annat toisille, mutta se on myös lahja, jonka annat itsellesi.

 

KIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

OSA I  Mitä anteeksiantaminen tarkoittaa?
Luku 1             Anteeksiantaminen on lahja, jonka suot itsellesi
Luku 2             Anteeksiantaminen poistaa loukkauksen ja vihan
Luku 3             Anteeksiantaminen vapauttaa sinut
                 Yhdeksän anteeksiantamisen muotoa
Luku 4             Anteeksiantaminen parantaa terveyttäsi
Luku 5             Anteeksiantaminen osoittaa rohkeutta
Kuinka kykenevä olet antamaan anteeksi? Itsearviointitehtävä.

OSA II  Kuinka annamme anteeksi?
Luku   6          Kuinka annamme anteeksi: Käytännön menetelmä
Luku   7          Arkipäivän anteeksianto
Luku   8          Kuinka annat anteeksi itsellesi
Luku   9          Kuinka voit olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti
Luku 10          Rakastavaisten riita: Tai, Kun he eivät tiedä, mitä he tekevät
Luku 11          Kuinka annat anteeksi entiselle kumppanillesi
Luku 12          Kuinka annamme anteeksi niille, joka loukkaavat meitä ja jotka eivät pyydä anteeksi
Luku 13          Mitä teemme silloin, kun anteeksiantaminen ei onnistu
Luku 14          Sukuriita
Luku 15          Ole varuillasi sen suhteen, mitä kutsut oikeudenmukaisuudeksi
Luku 16          Anteeksiantaminen petturille
Luku 17          Hallinnan menettämisen pelko: Anteeksiantamiseen kätkeytyvä este
Luku 18          Suurin haaste

Johtopäätös: Nyt, kun meidän täytyy antaa anteeksi, pystymmekö me siihen?
Laajempi näkökulma
Liite: Muita lähestymistapoja anteeksiantamiseen
Valikoitua kirjallisuutta

 

 


Aloitussivulle