Ultran kirja-arvostelu


 

UFORAPORTTI 12
Ufotutkimuksen vuosikirja 2005

Toimittanut Tapani Koivula
Suomen ufotutkijat ry 2005, 190 s.

 

Allan Suoniemen valoisalle muistolle omistettu UR12 ei järjestysluvustaan huolimatta ole tusinatavaraa. Pitkäjänteisen kenttätyön hedelmät tarjotaan antoisalta lukulautaselta. Ufotutkimuksen seurantakirjo ei häpeä spektrin väreille. Kotikutoisuutta voi osoitella korkeintaan joissakin havaintoraporteissa. Niiden luokitustarkkuutta ei sovi moittia. Kansainvälisissä yhteyksissä on kattavuutta.

Pelkkä vilkaisu takakanteen (sis. luettelo) osoittaa ufotutkimuksen moniulottuvuuden. Voi vain ihailla vilpittömyyttä ja viitseliäisyyttä, millä tutkijat paneutuvat kiistanalaiseen aiheeseensa. Eikä määrärahoilla mässäillä. Ufotutkijan salkkukin on kaukana optioihin oikeutettujen salkusta.

Havaintomateriaali on rajattu sopivaksi, huijaukset seulotaan. Alueyksiköiden perustaminen keskittää tutkimustoimintaa. Tutkimuksen nykytilaa ja -ongelmia valottaa monitahoisesti veteraanitutkija Tapani Koivula ja visioi tulevaa Ufotutkimuksen uudet suuntaviivat -luvussaan.

Pulmallinen suhde tieteeseen on kestoaihe; ufot kun eivät lentele laboratorioihin. Jaakko Närvä valmistelee ufoaiheista väitöskirjaa, millainen olisi todistusvoimainen ufohavainto. Tuhansista havainnoista huolimatta ns. pitävä näyttö puuttuu. Kaivopuiston yleisötapahtumaan laskeutuva avaruusalus pudottaisi skeptikot polvilleen ja tekisi Suomesta ufovaellusmekan. Huijarit saisivat huutia ja veijarit kyytiä.

Huijausten käsittely osoittaa, etteivät ufotutkijat ole hyväuskoisuuden apostoleja. Ei ole asian vika, jos epäilijät ovat antipaatteja. Asennevammaisuutta tapaa liikenteessäkin eikä vammaisuus ole koulutuksesta kiinni. Tiedemaailma vetoaa koulutuksen puutteisiin, mutta kun vakavasti otettavat tieteentekijät (Friedman, Mack) uskaltautuvat rajatiedon alueille, mustaaminen on väistämätön. Samalla pimittyy tieteen perustehtävä: maailmankuvan avartaminen.

UR12 sen sijaan avartaa aikamatkojen mahdollisuuteen, sieppauksiin, jälleensyntymäänkin. Ja kuinka ufo näki Juhan af Grannin kuutostiellä! Osansa saavat lopunajan visiotkin/T-K Lusa. Leomellerit meillä on aina keskuudessamme (LM: Ufot ja maailmanloppu -kirjanen v. 1973). Vuosiluvut vaihtuvat ja maailmanloput peruuntuvat. Berlitzin Maailmanloppu 1999:ssäkin takuu meni umpeen.

Elokuvakatsauksessa ruoditaan aikamme kulttiteoksia. Taide on tarjonnut aina kanavan lähestyä raja-alueita, jopa ufoista suoranaista todistusvoimaa. UR12 painettaessa Seppo Heinola piti Tampereen ufolauantaina alustuksen ufoista entisaikojen taiteissa. Ohittamatonta ainesta UR13:een?!

Ennen lopunaikoja jäämme odottelemaan uutta Uforaporttia, joka saa ponnistella ylittääkseen UR12:n tason painoasunsa tyylikkyydessä, aihevalinnoissaan, grafiikassaan, piirroksissaan ja taitossa. Sujuva kielenkäyttö lisää luettavuutta. Herkkupala lukupöytään!

 

Timo Toikka