Ultran kirja-arvostelu


 

 

Sielujen kohtalo, lisää elämästä elämien välillä

Michael Newton

Suom. Juha Pitkänen
440 sivua
Kustannus Oy Taivaankaari

 *LOPPUUNMYYTY*

 

Nyt aukeni varsinainen Pandoran lipas, kun hypnologi Michael Newton kertoo maanpäällisten regressioasiakkaidensa kautta, millaista elämää vietämme henkimaailmassa eri elämiemme välillä.

Kirjassa on 67 laajempaa sieluhaastattelua ja monia pienempimuotoisia. Tietomäärä pakahduttaa, se on hyvin seikkaperäistä ja tarkkaa, joskaan kirjailija ei aina saanut haluamaansa vastausta. Ja kun hän ei sitä saanut, Newton oppi esittämään kysymyksiä toisenlaisessa muodossa, johon hypnoosissa oleva maanpäällisen asiakkaan sielu sitten antoi tietoa. Kuitenkin oli kysymyksiä, joihin ei kerta kaikkiaan saanut lisävalaistusta, koska sieluja on kielletty ylittämästä määrättyä tietorajaa. Tuolloin haastateltavana oleva ahdistui selvästi tai mumisi, ettei saanut kertoa tai sanoi, ettei itsekään vielä tiedä.

Koin lukemani täysin loogiseksi ja ennen kaikkea, harmaat aivosoluni alkoivat oitis sekä muistella että vertailla, niin omia kuin muidenkin tekemisiä, tavoitteita ja tuotantoa, jota monin paikoin voisi kutsua entisten elämien muistoiksi. Mietin oman sieluperheeni laajaa jäsenistöä. Toisen kansa elän eri elämissä ja ”kierrätämme” vaimot, aviomiehet, siskot ja veljet sekä parhaat ystävät sekä muut tapahtumien henkilöstöt. Jokainen tunnistaa myös, miten joku uusi tuttavuus on heti kuin vanha tuttu. Maanpäällisen elämien aikana meitä ahdistavat monenlaiset asiat, aivan kuin emme pääsisi irti joistakin tapahtumista. Tapahtumat kertautuvat, kunnes opimme jotakin.

Newton kertoo, että viime vuosisadalla yleiset käsitykset elämästä kuoleman jälkeen muuttuivat monin tavoin. Asennemuutos on vapauttava, ja eräs merkityksellisimmistä asioista henkimaailman suhteen on ollut nähdä, miltä kuoleminen tuntuu poislähtevästä sielusta, ja miten se koettaa lohduttaa jälkeenjääneitä läheisiään. Tärkeää on sekin, että sielusta jää aina osa henkimaailmaan, kun se syntyy maanpäälliseen kehoonsa. Tämä ”taivasosuus” on varastossa odottamassa maanpäällistä osuuttaan. Siksi juuri kuollut voi tavata rakkaimpiaan, vaikka nämä ovat jo jälleensyntyneet. Newton mainitsee myös, etteivät ns. sielunkumppanit ole koskaan varsinaisesti erossa toisistaan. Miten sielu on yhteydessä rakkaimpiinsa poistuttuaan? Yhteydenpito saattaa alkaa välittömästi kuoleman jälkeen joskus voimallisestikin (näin kävi minulle adoptioäitini kuoltua, ja paikallisen pastori kertoi v.1977, miten monet ovat kokeneet vastaavaa, mutta sitä ei uskalleta kertoa). Sielut ovat yhteydessä meihin henkimaailmasta, jos niin haluamme. Viestin välittämiseksi ei välttämättä tarvita sanoja. Pointtina onkin, ettemme sulje silmiämme merkeiltä. Joku saattaa kävellä oudon, kylmänlaisen kohdan läpi, koska ei voi nähdä vierailevaa sielua.

Haluan esitellä nyt kirjan luvut, joista lukija toteaa, että jokaiselle löytyy se vastaus. Ensin kerrotaan Newtonin edellisestä kirjasta Sielujen matka lyhyt, mutta valaiseva kooste, sitten lukijaa odottaa tietopommi. Jos ei kaikki miellytä, voi lukea vain sen, mikä itselle sopii ja ohittaa muut. Emme ole välttämättä valmiita omaksumaan kaikkea, ja kaikella on myös tarkoituksensa.

Kun on lukenut Henkimaailma-osuuden, seuraa luku 2, missä käsitellään kuolemaa, surua ja lohtua, kieltämistä ja hyväksymistä. Sielut kertovat terapeuttisista menetelmistään ja somaattisista kosketuksista, joista esimerkkeinä ovat henkilökohtaisten esineiden käyttö, unitunnistus, lasten kautta tapahtuva tunteensiirto ja yhteydenotto tutussa ympäristössä. Tuntemattomien ihmisten käyttö viestintuojina, enkeleitä vai muita taivaallisia olentoja, sielujen ja maan päälle

Luku 3 kertoo maallisista hengistä, astraalitasoista, luonnonhengistä (joita esi-isämme kykenivät näkemään enemmän) ja kummituksista. Newton kertoo, miten kesti vuosia, ennen kuin tuli asiakas, joka oli ollut kummituksena. Vain pieni osa sieluista on koskaan ollut kummituksena lukuunottamatta tavanomaista aikaa, joka juuri kehonsa jättäneeltä sielulta menee totuttautumiseen ennen lähtöään maapallolta. Joskus kesken jääneet tehtävät pidättelevät sielua, aika riippuu sallivasta henkioppaasta, joista useimmat käyttävät mieluummin näpit-irti-menetelmää. Ajalla ei ole merkitystä henkimaailmassa. Linnassa kummitellut saattaa kertoa kummitelleensa vain 40 päivää tai 40 tuntia sen maanpäällisen 400 vuoden sijasta. Newton painottaa kummitusten olevan tietoisia, että ovat kuolleita, vaikka ovatkin tietyssä mielessä vielä loukossa. Irti päästäminen on silloin sielulle ollut vaikeaa, mutta  Lunastajamestarit tarkkailevat, milloin häiriintynyt sielu on valmis matkaansa jatkamaan. Kummituksista siirrytään hylättyihin sieluihin ja henkiseen kahtiajakoisuuteen, eristyksissä oleviin sieluihin ja maan päällä vieraileviin henkiolentoihin. Demoneista ja deevoista on myös puhetta.

Luvussa 4 puidaan henkisen energian elvyttämistä ja kerrotaan sielun energioista, tavanomaisesta käsittelystä henkimaailman portilla sekä hätäavusta siellä. Erittäin mielenkiintoinen on  vähemmän vaurioituneiden sielujen virkistysalue, vakavasti vaurioituneiden sielujen uudelleenluominen (tosi pahat muotoillaan uusiksi). Yksinäisistä sieluista, energiaparantamisesta maan päällä, ihmiskehon ja ympäristön parantajat ovat mitä mielenkiintoisimpia teemoja puhumattakaan sielun jakautumisesta,  jälleenyhdistymisestä sekä kolmesta asemapaikasta. Energia, rinnakkaiselämien tarkastelu sekä kertomukset mm. identtisistä kaksosista ovat kiinnostavia.

Luku 5 kertoo sieluryhmistä, sielujen syntymisestä ja henkimaailman eri olosuhteista, tuolloin käsitellään muistia, sieluyhteisöjä, luokkahuoneita ja elämänkirjojen kirjastoa. Väreillä ja geometrisillä muodoilla on tärkeä osuus kaikessa, niinpä tarinat sieluryhmien väriyhdistelmistä, ryhmissä vierailevien väreistä, ihmisten ja sielujen aurojen väreistä, henkisestä värimietiskelystä sekä energiavärien muodoista kiehtovat. Äänistä ja henkinimistä sekä opintoryhmistä osoittavat, että niin ylhäällä kuin alhaalla ja päinvastoin, samantapaisia oppikokonaisuuksia, on vain taivaallinen ja maallinen college.

Luvussa 6 paneudutaan vanhempien sielujen neuvostoon. Sielu kokee tuolloin valtavaa vapautusta, ja maanpäällisen elomme miltei koko aika  virittyy usein pelkäämään tuomiota kuolemamme jälkeen. Teemme myös anetekoja, vain toisessa muodossa kuin kirkko niitä ennen jakeli., mutta henkimaailmassa  sielu saakin lempeyttä ja ymmärrystä.  Siksipä sielujen arvioimiset, neuvoston ulkomuoto ja kokoonpano, merkit ja symbolit ovat todella tärkeitä ja osin myös historiallisia mm. mytologian kertomusten suhteen. Henkiolento-katsaus pistää miettimään, näkevätkö sielut Jumalan – he kokevat oman violetin Alkulähteensä voiman kaikkialla henkimaailmassa. Sielut kertovat, että tämän lähemmäksi Jumalaa emme pääse. Sanaa Jumala ei käytetä, koska sana on liiaksi henkilöitynyt maan päällä. Kyse ei ehkä kuitenkaan ole perimmäisestä Luojasta. Autuudentunteesta sielut kuitenkin kertovat. Kiehtovaa. Jumalallisesta vaikutusvallan ketjusta sekä sieluneuvoston tapaamisten jälkikäsittelyt avartavat mieltämme.

Luku 7 kertoo sieluyhteisön toiminnasta, sielunkumppaneista, ensisijaisista sielunkumppaneista, ystäväsielunkumppaneista sekä  toverisieluista. Yhtäläisyydet henkimaailman ja maanpäällisten perheiden välillä, jälleentapaamiset meitä vahingoittaneiden sielujen kanssa, eri sieluryhmien väliset vuorovaikutukset sekä huvittelu henkimaailmassa lyövät jalat alta ja entisestään vapauttavat pelkoja. Miltei hengittämättä luin sielujen vapaa-ajasta, välitunneista, hiljaisesta yksinäisyydestä virkistäytymiskeinona (onhan tämä melusaaste vihdoinkin nyt huomioitu maan päälle ja retriitit ovat suosiossa). Huvittelumatkat maan päälle (tai muualle eri ulottuvuuksiin tai eri planeetoille), maallisten asuinsijojen luominen, eläinten sielujen luominen edesmenneistä rakkaista eläimistämme apuna Eläintenhoitajien energia), muuntumispaikat, tanssi, musiikki ja pelit kertovat, etteivät maanpäälliset mielikuvat ainaisesta virsien veisuusta ja kanteleen soitosta suinkaan ole ainut virkistymismuoto, vaikka kuorotoiminta onkin suosittua ja ehdottoman kaunista henkimaailmassa. Lisäksi puhutaan neljästä sielujen perustyypeistä – yhteisöissä elävät sielut, jotka eivät koskaan poistu henkimaailmasta, sieluista jotka eivät halua inkarnoitua fyysiseen muotoon ja liikkuvat vain mentaalisissa maailmoissa ja osaavat liikkua ulottuvuudesta toiseen. Vain fyysisiin maailmoihin inkarnoituvat ovat oma jaostonsa sekä ne sielut, joilla on kyky ja halu toimia kaikenlaisissa ympäristöissä.

Luvussa 8 kerrotaan edistyvistä sieluista, valmistautumisista ja siirtymisistä keskitasoille sekä kertomukset erikoistumisaloihin kuten lastentarhanopettajiin, eetikoihin, sopusoinnuttajasieluihin, muotoilumestareihin ja matkailijoihin.

Luku 9 vie lukijan kohtalon kehään, tulevien elämien tarkasteluhuoneisiin, aikajanoihin ja kehovalintoihin, ajanhallitsijoiden salaisuuksiin, vapaan tahdon käyttöön ja nuoriin sieluihin. Mukaan on mahdutettu kertomukset lapsen menettämisistä, uusista kehoista ja sielujen liitoista.

Viimeisin luku 10 kertoo henkisestä tiestämme.

Kantani  tämän maan pelastamiseksi on varsin yksioikoinen ja teoriassa yksinkertainen mutta tietenkin hankalasti toteutettava, koska suurin osa ihmiskuntaa on muistiestoinen.. Kun me kaikki pystyisimme ja haluaisimme muistaa uniamme ja taivasmatkojamme, niin seuraavan vastoinkäymisen tai muun tapauksen suhteen voisimme opetella ajattelemaan, että kaikki tämä on jo kirjoitettu kohtalomme kirjaan vapaan valinnan ehdoin.  Suurten onnettomuuksien osanottajat on valittu, teatteriseurueet ovat valmiina esittämään roolejaan. Toistemme syyttely on turhaa. Newtonin asiakkaat ovat myös kertoneet avaruusaluksiin sijoittuneista tapahtumista (meillä onkin kiire avaruuteen). Oletko nähnyt lentounia? Ne ovat muistumia huvimatkoistamme. Kärjekkäin esimerkki on homoseksuaalisen kehon valinta, ja tämä tapahtuu kahdesta perussyystä. – lukekaa ja laajentakaa tietouttanne. Ja on sieluja, jotka ovat halunneet nimenomaan syntyä natseiksi. Tähtiportit, Taken-sarjat ja monet muut kiinnostavat, mutta miksi niitä tehdään, on jo mielenkiintoisemme asia. Ovatko ne käsikirjoittajien muistumia, ja näin meitä osin kasvatetaan hyväksymään erilaisuus? Meidän on määrä oppia kaikkea, mutta tämän hyväksyminen maan päällä on taas eri juttu.

Kunpa voisimmekin olla Ajanhallitsijoita täällä maankin päällä.  Olisi vain opittava hallitsemaan asioita tilassa. Sodissa ja mielenosoituksissa taistellaan  muka juuri vapauden ja valinnan takia, on surkuhupaisaa, että kaipaamamme tulokset osoittautuvat vielä torsoiksi. Onneksi kehitystä ja tämänkaltaisia kirjoja on tarjolla aina vain enemmän. On sen aika. Tämäkin kirja yhtenee moneen tärkeään kirjaan, joten samasta asiasta puhutaan,  ja sielumme on päättänyt nyt valita, mitä se kirjoista valikoi omakseen.

 

Tuula Pelttari

 

 

 


Aloitussivulle