Ultran kirja-arviointi

 

 

Parantava ruoka

Taija & Jani Somppi

Gummerus 2015
293 s. 

 

 

* VUODEN RAJATIETOKIRJA 2015 *

Kirja on jatkoa yleis- ja verisuonikirurgi Taija Sompin sekä liikuntafysiologi ja osteopaatti Jani Sompin kirjalle Parantavat rasvat. Uudessa kirjassaan pariskunta pohtii ravitsemuksen vaikutuksia terveyteemme. Mukana on useita potilasesimerkkejä.

Kirjassa analysoidaan ”uudistettuja” suomalaisia ravitsemussuosituksia, erilaisten rasvojen hyötyjä ja haittoja terveydelle, viljojen vaarallisuutta, luonnollisten vitamiinien lähteitä, ravitsemuslisien tarpeellisuutta, parantavan ruoan ja yrttien sekä kasvien ominaisuuksia. Lopussa on vielä tietoutta laboratoriokokeiden merkityksestä ravitsemustilan seurannassa.

Lähdeviitteitä on huikeat 40 sivullista. Ainakin minulle, hoitotyötäkin tehneenä ja jotain terveellisestä ravitsemuksesta ymmärtävänä, tarkempi kurkistus niiden sisältöön kertoo laajasta ja monipuolisesta perehtymisestä tuoreeseen ja ajantasaiseen tietouteen ravitsemuksesta ja terveydestä. Kirjassa esitetyille asioille on olemassa vankka pohja, jota on erittäin vaikea kumota. Tämä tietous on myös kaikkien saatavilla, kun sitä älyää etsiä.

Myös minä itse olen viime vuosien kuluessa havahtunut yhä voimakkaammin samaan tosiasiaan kuin Sompit. Ravitsemuksesta julkaistu uusi tieto tulee yleiseen käytäntöön aivan liian hitaasti.

Malliesimerkkinä ovat uusimmat suomalaiset ravitsemussuositukset, jotka julkaistiin 23.1.2014. Valmistelutyöryhmä ja Valtion ravitsemusneuvottelukunta käyttivät niiden suunnitteluun verorahoja useita vuosia, 35 hengen voimin. Edelliset suositukset vuosilta 1998 ja 2005 olivat keskenään lähes identtiset. Uusimmassa versiossa on hiilihydraattien saantisuosituksen alarajaa laskettu ja rasvan saantisuosituksen ylärajaa nostettu, kumpaakin peräti viisi prosenttia! Ruokakolmion viljatuotteet ovat nousseet toiseksi alimmalle tasolle, kasvisten ja hedelmien osuuden siirtyessä alimmaksi eli suurimmaksi ryhmäksi.

Pekka Puska on saanut ravitsemusterapeutti, apulaisprofessori Ursula Schwabista linjansa jatkajan. Suomalaisten ravitsemussuosituksista siis päättävät vähärasvaisuuden, rypsiöljyn ja margariinien kannattajat. Nämä tuotteet eivät kuitenkaan edistä kansamme terveyttä – päinvastoin. Toinen aiheeseen liittyvä nimi on Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm. Viiden vuoden sulattelun jälkeen hän on viimein julkisesti myöntänyt, etteivät voi ja muut maitorasvat tuki valtimoita.

Kaikesta uudesta tiedosta huolimatta kotoisessa Suomessamme hoetaan yhä samaa virttä – myös päiväkodeissa, kouluruokailussa ja vanhusten hoidon piirissä. Suosi vähärasvaisia tai rasvattomia maitotuotteita. Valitse öljyiksi rypsi-, rapsi- tai soijaöljy. Nosta himpun verran D-vitamiinin ja seleenin saantiasi. Suosi pähkinöitä ja siemeniä. Kaikki punainen liha on vaarallista. Lisättyä sokeria sallitaan miehille 17 teelusikallista ja naisille 13 teelusikallista. Suosi verensokeria voimakkaasti nostavaa perunaa. Viljatuotteista vähintään puolet tulisi olla täysjyvää – miehille viljatuotteita 9 annosta, naisille 6 annosta. Ranskanpullaa voi siis vedellä huoletta 3-4½ viipaletta päivässä…

Suomalaisten suurleipomoiden (Vaasan Oy ja Fazer Leipomot Oy) EU:lle esittämät 21 leivän terveysväitettä menivät nurin lukuunottamatta yhtä: ruisleivän kuidut edistävät vatsan toimintaa. Kun ruokasuosituksia esittävien tahojen rahoittajina toimivat asiasta hyötyvät elintarvikeyritykset, niin lopputulos on aika selvä.

Mitä vikaa nykysuosituksissa sitten on? Rasvaton maito sisältää lisättyjä, synteettisiä, keinotekoisia vitamiineja. Suositellut rypsi-, rapsi- ja soijaöljyt, samoin kuin auringonkukka- ja saksanpähkinäöljyt taas sisältävät runsaasti elimistöä tulehduttavia omega-6-rasvahappoja. Rypsi, rapsi ja soija ovat lisäksi usein gmo-tuotteita. Öljykasvien rikkaruohontorjunnassa on myös sallittua käyttää glyfosaattia. Pellavansiemen-, camelina- ja hamppuöljy puolestaan sisältävät liikaa härskiintyvää alfalinoleenihappoa (ALA). Elimistöllä on suuria vaikeuksia muuntaa sellaista määrää hyödyllisiksi EPA:ksi tai DHA:ksi. Kurpitsansiemenöljyssäkin on hurja määrä omega-6-rasvoja. Siemenet ja pähkinät taasen ovat hyviä tuoreina, sokeroimattomina ja suolaamattomina. Niistä puristetut öljyt sitä vastoin sisältävät runsain mitoin omega kutosia. Voi ja muut maitorasvat ovat luontaisen seleenin ja D-vitamiinin lähteitä. Onkin nurinkurista, että elintarviketeollisuus poistaa maidosta kaiken luonnollisen ja korvaa sen sitten teollisilla tököteillä…

On myös eri asia varoittaa pitkälle prosessoidusta ja lisäaineilla kyllästetystä lihasta kuin syödä käsittelemätöntä, punaista (luomu)lihaa. Jälkimmäinen ei tutkimusten mukaan vaaranna mitenkään terveyttämme.

Liiallinen sokeri lisää riskiä sairastua kroonisiin tulehdussairauksiin, kuten sokeritautiin, syöpään sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Viljatuotteiden tärkkelyksestä muuntuva sokeri sekä kaikki lisätty sokeri kasvattavat taatusti vyötärönympärystäämme ja tautiriskiämme. Kun tähän päälle lisätään vielä lisä- ja torjunta-aineet, onkin soppa jo hyvin kiehumassa…

Olenkin kovasti miettinyt, kumpi kahdesta seuraavasta asiasta on viime kädessä Suomen kunnille tärkeämpää. Se, että he säästävät näennäisesti julkisten laitosten ravitsemustarjonnassa käyttämällä rahat terveydelle haitallisiin, osin prosessoituihin, geenimuuntelun sallivien valmistajien tuotteisiin ja lisäaineilla höystettyihin pöperöihin? Tämän seurauksena epäterveellisestä ravitsemuksesta lankeaa vuosien saatossa kallis lasku.

Ylipaino, allergiat ja astma, diabetes sekä ylivilkkaus- ja keskittymishäiriöt lisääntyvät koululaisten parissa. Työikäisiin iskevät monet tulehdusperäiset sairaudet (mm. syöpä, reuma, kilpirauhasvaivat, ylipaino, diabetes…) sekä vanhusväestö potee dementiaa, Parkinsonismia, MS-tautia... Toisena vaihtoehtona olisi satsata ajoissa hyvälaatuiseen ja luonnonmukaiseen ravitsemukseen. Siten voitaisiin monet sairaudet joko välttää kokonaan tai ainakin parantaa elämänlaatua ja pienentää lääkekuormaa.

Mikä ravitsemus sitten edistäisi terveyttä? Käytä raakamaitoa tai ainakin homogenoimattomia maitotuotteita. Suosi luomuvoita, avocado-, neitsytoliivi- ja kookosöljyä sekä kalaöljyä rasvoina. Unohda kuitenkin kookosrasvapaketit.

Voit aina testata, sopivatko gluteeniviljat sinulle vai kuulutko gluteeniyliherkkiin ihmisiin. Monet suomalaiset kantavat keliakiageeniä. Piilevässä keliakiassa verestä löytyy keliakian vasta-ainetta, mutta tähystys ja koepalat eivät todista tulehduksesta. Hoitamattomana tämä immunologinen gluteeni-intoleranssi on yhtä haitallinen kuin hoitamaton keliakia. Jos vielä kuukauden testinkin jälkeen ehdottomasti haluat käyttää perusviljoja, niin suosi gluteenitonta kauraa. Jollet henno kokonaan luopua vehnästä, vaihda se edes spelttiin. Varmista, ettei kauraa ole käsitelty samalla linjastolla muiden viljojen kanssa.

Minä itse jätin tänä kesänä ruokavaliostani pois kaikki perusviljat ja vaihdoin ne hirssiin, kvinoaan, tattariin, kookokseen, luomukaakaoon ja manteliin. Vaikka samaan aikaan olen edelleen mussuttanut luomujuustoa ja luomusuklaata eikä liikkumisenikaan ole juuri lisääntynyt, niin painoni putosi 8 kg kolmen kuukauden kuluessa – kaikki pääasiassa vyötäröltä.

Vältä lisäaineita ja eineksiä. Suosi vähähiilihydraattisia (luomu)kasviksia, vihanneksia ja marjoja. Osta kananmunasi mieluiten luomuna tai ainakin gmo-vapaina. Tavallisen kanasen murkinana voi muutoin olla maissi tai soija, mitkä lähes kaikki lajikkeet ovat gmo-tuotantoa. Vältä myös soijaa. Evira ei ole hyväksynyt yhtään soijaa koskevaa terveysväitettä elintarvikkeiden markkinointiin. Soija mm. aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, laskee testosteronitasoja sekä aiheuttaa punaisten verisolujen hyytymistä.

Kala, kana, kalkkuna, riista, lammas ja nauta ovat vaihdellen käytettyinä kaikki hyviä lihan lähteitä. Vältä kuitenkin gmo:lla ruokittua lihaa. Possuakin voit nauttia silloin tällöin, mutta unohda sydänystävälliset rypsipossut. Ne lisäävät elimistössäsi kroonista tulehdusta.

Tiesitkö muuten, että esimerkiksi Kariniemi sallii gmo:n käytön siipikarjan kasvatuksessaan? Minä soitin sinne ja kysyin. Sain vastaukseksi, ettei gmo:n vaikutus mitenkään siirry eläimiin, joten käytännössä ne ovat gmo:sta vapaita! Minä soitin myös Huttulan Kukolle. Sieltä kerrottiin, että Naapurinmaalaiskana-tuotteet ovat kaikki ehdottoman gmo-vapaasti kasvatettuja, riippumatta siitä, onko asiasta erillismaininta tuotepakkauksessa. Ja hyvältä ovat kanaset maistuneet!

Taija ja Jani Sompin kirjassa on paljon hyvää asiaa. On hienoa, että ajantasaista tietoutta ravitsemuksesta on kaiken kansan ulottuvilla ja vieläpä selkokielellä.

Potilasesimerkit valaisevat hyvin sitä tapaa, miten julkinen terveydenhuolto usein suhtautuu kokonaisvaltaiseen ja toiminnalliseen lääketieteeseen. Esimerkit kertovat myös omaa kieltään siitä, että tavalliset ihmiset ovat heräämässä huomatessaan kehonsa parantuvan uusin, ajantasaisin ohjeistuksin. Mieleeni jäi erityisesti Aila, joka oli kärsinyt ummetuksesta lähes koko ikänsä. Tilanne oli korjaantunut magnesiumvalmisteiden käytöllä, arvot olivat olleet alhaiset. Ummetuslääkkeet Aila oli laittanut lantakaivoon…

Tiedän, että erityisesti Taijasta on julkisuudessa sanottu paljonkin. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan hän on kuitenkin erittäin hyvä lääkäri, joka osaa kuunnella ja käy potilaansa tilanteen perusteellisesti läpi. Häneltä saa myös selkokielisiä vastauksia koskien potilaan tilannetta ja valittuja hoitomuotoja. Samoin muu Amplia-klinikan henkilökunta on erittäin ystävällistä, auttavaista ja ammattitaitoista väkeä.
 

Kirsi Lohtaja

 


KUSTANTAJAN ESITTELY:

Parantava ruoka sisältää tämän hetken tärkeimmät tiedot ravitsemuksesta, vitamiineista ja rasvahapoista.

On selvää, että sokeri ja vitamiinitasoiltaan alhainen tärkkelyspainotteinen ruokavalio altistavat kansansairauksille. Tiellä parempaan tarvitaan ammattilaisten tukea. Taija ja Jani Sompin tavoitteena on hyvinvoiva, toipunut, terveytensä takaisin saanut ihminen.
 

Aloitussivulle