Ultran kirja-arvostelu



 

 
Katse kaukaisuuteen
- elämän tarkoitusta etsimässä

Richard Holloway

Like 2006 

 

  Tämä hämmentävä ja uusia näkökulmia henkisyyteen ja todellisuuteen avaava kirja ei ole kaikkein helppolukuisimpia, mikä onkin eräs sen monista hyvistä puolista. Taustansa takia kirjoittajan lähestymistapa aiheeseen poikkeaa piristävästi siitä henkisen alan kirjallisuudesta, jota meille viime vuosina on tarjottu. Entinen Edinburghin piispa ja teologian professori Richard Holloway on ottanut rohkean askeleen. Hän on astunut ulos uskonnon häkistä vapaaseen ilmaan ja näkee maailman selkeässä valossa. Häkin ulkopuolelta hän näkee myös kirkon edustaman rajoittuneen hengellisyyden ja moraalin umpikujan. Kirjoittaja muistuttaa, että vaikkeivät olisikaan minkään holhoavan uskontokunnan jäseniä, ihmiset silti ilmentävät sielunelämäänsä monin eri tavoin.
Hollowayn lähes nietzscheläisen ”rujo rehellisyys” karistaa harteiltaan kaikki uskottelut, myös ulkopuolisen Luoja-Jumalan, joka valvovan yli-insinöörin tavoin tarkkailisi luomuksiaan ja määräilisi heille kärsimyksiä. Hän ymmärtää hyvin miksi Jeesuskin vihastui uskontoon ja ajoi rahanvaihtajat pois temppelistä. Kuten silloin niin nytkin moni uskonto on vain syventänyt ihmisten kurjuutta kanavoimalla heidän hurskautensa hyödyntavoitteluun.

Hollowaylle läheinen on inhimillinen Jeesus, Nasaretin vihainen profeetta, eikä se ”jumalaksi kohotettu Kristus, jonka valtaa pitävät valitsivat nököttämän valtavissa katedraaleissa pääkuoren holvikaaren yläpuolella etäisessä kirkkaudessa”. Jeesuksen aikanakin välimatka rikkaan miehen ja rutiköyhän talonpojan välillä oli samaa luokkaa kuin tänä päivänä amerikkalaisen miljardöörin ja slummissa kituvan narkomaanin lapsen välillä.
Omaperäisiä, karun runollisia kielikuvia käyttävä tekijä vie lukijan mukanaan syvän kuilun äärelle, ”poissaolon läsnäoloon”. Hän toteaa kuinka ”olemassaolon arvoitus yhdessä syvän tyhjyydentunteen kanssa synnyttää ohikiitäviä hetkiä, joiden aikana tuntuu siltä kuin jokin selittämätön olisi läsnä”. Elettyään ja työskenneltyään vuosikymmenet varmasti ahdistavassa uskonnollisessa ilmapiirissä tekijä tuntuu nyt lähes kavahtavan henkisille kokemuksille antautumista: ”Meidän pitää varoa, ettemme lankea selittämättömien hetkien lumoon, nosta niitä selityksen tarjoavan epäjumalan asemaan.”

Holloway ottaa elämän elämänä, hän vastustaa kiivaasti ”moraalia moraalin vuoksi” ja nousee puolustamaan seksuaalisia vähemmistöjä ja jopa eutanasiaa. Hänen mielestään vanhoillisia uskonnollisia käytäntöjä tärkeämpää olisi välittää lapsillemme emotionaalista itsevarmuutta, joka sallii muutoksiin sopeutumisen. Pitäisi vaalia lasten kykyä improvisoida kuin jazzvirtuoosi. Sellainen elämisen malli ”viekoittelee olemisen keveyteen”.
Teoreettisiksi oppirakennelmiksi kehittyneitä länsimaisia uskontoja menestyksellisempänä kirjoittaja pitää esimerkiksi buddhalaisuutta, jossa on vähän opillista kerrostumaa, mutta joka on sopivasti käytännönläheinen.
Holloway puhuu monista ”kristinuskon myrkyllisistä jäänteistä”, joilla hän tarkoittaa muun muassa synneissä ja virheissä vellomista ja kuolemanahdistuksen nostattamista. ”Jos emme tällä kertaa suostu yhteistyöhön, Jumala hylkää meidät iäksi. Jumala vaikuttaa yhtä ailahtelevalta ja arvaamattomalta kuin omat vanhempamme, joten ei ole mikään ihme, että hänen lapsensa ovat neuroottisia ja ymmällään...”
Koko kirja on huikean rohkeaa ja rohkaisevaa puhetta. Täysin uutta voi rakentaa vain purkamalla kaiken vanhan pois. 

H Juutilainen

 


KUSTANTAJAN ESITTELY:


      Myös uskonnottomat ihmiset etsivät eettistä maailmankatsomusta, hyvän
ja pahan eroa. Mutta kuuluuko synnin käsite etiikkaan ilman uskontoakin?
Entä miten uskonnoton ihminen lähestyy kuolemaansa? Holloway on entinen
piispa, joka on alkanut pohtia teoreettisesti oman moraalinsa juuria ja
elämän arvokasta olemusta

      Tämän teoksen painavin viesti on, ettei moraalin tulisi olla
riippuvainen ulkoisesta auktoriteetista. Käsitys ja ajatus Jumalasta estävät
muuttamasta asenteita paremmiksi.

      Kirja jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä luvussa ”Katsoa” pohditaan
olemassaolon arvoitusta, Jumalan olemusta ja uskontojen tarjoamaa
maailmanselitystä. Toisen luvun ”Puhua” pääteema on ihmisen pyrkimys
hahmottaa maailmaa kertomusten kautta. Tarkimmin käsitellään kristilliset ja
tieteelliset suuret kertomukset. ”Kuunnella”-luku kertoo, kuinka voi tehdä
moraalisesti oikeita päätöksiä, kun jättää uskonnon ohjauksen taakseen. Myös
uskonnottomat haluavat valmistautua kuolemaan, tästä kertoo kirjan voimakas
ja vetoava viimeinen luku ”Lähteä”.

      Kirjan eläväistä kieltä höystää valikoima runoilijoiden, filosofien ja
kirjailijoiden tekstejä.

      Richard Holloway on entinen Edinburghin piispa, teologian professori
Lontoon yliopistossa ja Royal Societyn jäsen. Hän on kirjoittanut 24 kirjaa
ja muun muassa Timesiin, Guardianiin ja Sunday Heraldiin. Hänellä on myös
oma tv-sarja BBC:llä.



Tekstinäyte:

      Kenelle osoitamme ylistyslaulun elämän lahjasta? Kello on nyt kuusi
aamulla, ja kaupunki on heräämässä. Keitän lisää kahvia ja istuudun
uudestaan tuoliin. Tunnelma on muuttunut. Celan on pehmittänyt Larkinin
rujon nihilismin ja palauttanut näyttämölle jännitteen, tunteen jostakin
paljastumattomasta, jostakin poissaolevasta, mikä on saattanut joskus olla
läsnä. Mieliala on nyt pikemminkin kaihoisa kuin epätoivoinen. Kutsun tätä
aamukuuden tunnelmaa ”poissaolon äärellä olemiseksi”. Ja Jumala on se, mikä
on poissa. Tunne Jumalan poissaolosta on vahva nyky-Euroopassa. En puhu
vannoutuneiden sekularistien suulla, koska heille Jumala ei ole koskaan
ollut läsnä. Heille maailmankaikkeus on ollut täysin harhakuvaton, miltei
kliininen, häiritsevän läsnäolon jäänteistä puhdistettu. Enkä tarkoita
tietenkään hartaita uskovaisia, joita Jumala edelleen puhuttelee. Ei,
tarkoitan niitä, jotka tuntevat elävänsä ei-kenenkään-maalla kahden
vastakkaisen voiman rajalla, varman epäuskon ja vankan uskon välissä. Ne
meistä, jotka elävät Tuolla ulkona, Jumalan poissaolon leimaamassa paikassa,
huumaannumme yllemme vyöryvien väitteiden ja vastaväitteiden pauhussa. On
tärkeä todeta, että Tuolla ulkona ei ole mikään neutraalin agnostinen
paikka. Se on vakaan epätietoisuuden kontu.

 

  


TAKAISIN