Ultran kirja-arviointi

 

 

Taivaan tie
Katri Helena

127 s.
Otava 2014

(ovh 28 €)  Helmiale 12 €


 


Katri Helenan odotettu uutuusteos!

Otan kirjan käteeni. Katselen sen sinisävyistä kantta ja siihen kuvattua lintua. Mietin. Taivaan tie - miten kauniilta se kuulostaakaan. Mieleeni nousevat sanat kuulaus, kirkkaus, puhtaus, seesteisyys, vapaus.

Kirjan kirjoittaja on koko kansan tuntema Katri Helena. Kirjaan on koottu mietelauseita ja opastavia viestejä, joita hän on kahdenkymmenenkuuden vuoden ajan saanut ollessaan hiljentyneessä mielentilassa. Kaikki kirjan tekstit ovat alkuperäisessä muodossaan. Lauseet ovat muodostuneet sana kerrallaan, ja niiden sisällössä heijastuu Katri Helenan omat pohdinnat eri elämänvaiheissa.

Kirjan tekstit on koottu aihepiireittäin. Aihepiirit ovat: olen henki ja elän, viisaus on, pelko on, suru on, ilo on, rakkaus on, ihminen on sekä rauha sydämessä.

Ensi silmäys kirjan kansien väliin kertoo, että mietelauseiden pituus ja määrä sivua kohden vaihtelee hyvin paljon. Alitajuisesti odotin konkreettista tekstiä olevan enemmän. Kuitenkin, tärkeää ei ole tekstin määrä vaan sen laatu. Viestien sisältö on huima. Kun luet kirjaa, tee se kaikessa rauhassa ja anna itsellesi aikaa myös palata lukemaasi.

Kirjan sanoma on samanaikaisesti henkilökohtainen ja avuksi meille jokaiselle. Sanoma on ikiaikainen, yksinkertainen, syvällinen ja aina yhtä ajankohtainen. Se on myös helposti luettavissa ja sitä myöten ymmärrettävissä.

Viesteistä huokuu vahvaa voimaa, joka kantaa halki elämän haasteiden ja oppiläksyjen. Viestit myös pysäyttävät lukijan miettimään omaa elämää, sen arvomaailmaa ja suunnan muutoksia. Lisäksi ne tuovat lohtua ja valoa sitä kaipaavalle.

Kaikella tapahtuneella on jokin korkeampi jumalallinen tarkoitus. Pienen sielun on vain joskus kovin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä se. Pelko ja suru voivat ajoittain tuntua suunnattoman suurilta. Vaikeaa on myös hyväksyä se, että omat valintamme muuttavat elämäämme, suuntaan jos toiseenkin. Joskus vaikeinta on valita oikein.

Minä itse uskon Katri Helenan tavoin vahvasti siihen, että kaikki täällä maan päällä tapahtuu osana suurempaa maailmankaikkeuden suunnitelmaa. Muistathan, että ilman pimeyttä ei olisi valoa. Sinäkin voit valita, miten katselet tätä maailmaa ja omaa elämääsi. Voit valita valon.
 

Kirsi Lohtaja

 

Katso myös Katri Helenan CD-levy Taivaan tie

 


KUSTANTAJAN ESITTELY:

Katri Helenan mietelmät ilahduttavat, pohdituttavat ja tarjoavat lohtua. Katri Helena on vuodesta 1988 saakka kirjoittanut muistiin viestejä, joita hän on saanut läheisiltään henkimaailmasta. Viestit ovat tarjonneet vastaanottajalleen suunnattoman määrän opastusta, tukea ja voimia. Nyt Katri Helena avaa mietelausein täytetyn muistikirjansa lukijoille.
 

 

Aloitussivulle