Ultran CD-arvostelu

 

Matti Ihatsu
Egon hautajaiset

Yhteistuotanto Ihatsu / Hintikka 2011
10 kappaletta
kesto 38:27

(20 e) Tarjous 4 e

 
 

Matti Ihatsun debyyttilevy ilmestyi syksyllä 2011. Levyllä kuullaan Ihatsun kitaransoittoa ja laulua, ja osallistuvina artisteina ovat Anu Ihatsu, taustalaulu ja Hese Hintikka, basso, lap steel, koskettimet ja kitara. Rummut ja miksaus on Ihatsun ja Hintikan tuotantoa.

Egon hautajaiset on jazz-progerockia sisältävä kokonaisuus. Levyllä on sekä nopeatempoisia että rauhallisempia kappaleita, ja ne on jaoteltu ympäri levyä, mikä saa levyn vaihtelevaksi. Suurinpiirtein neljäminuuttiset kappaleet käsittelevät niin tavallista elämää kuin vähän tuonpuoleisempiakin aiheita. Paikoin päästään todella bluesmaiseksi, mutta myös taiderock tulee esille tällä levyllä. Revittelyä levyltä ei puutu, mutta tunteella tehdyt paikat huomaa, ja persoonallisuus nousee esille kappaleissa.

Musiikki levyllä on tuotettu niin akustisella kuin sähkökitaralla, ja koskettimet ovat myös suuressa osassa. Rummut on ohjelmoitu ja se vaikuttaa levyn tunnelmaan. Toisaalta tarkkuus on hyvä asia, ja päätös tehdä rummut koneella ei ollut huono.

Levyllä kuullaan Ihatsujen laulua, mutta instrumentaalisuus painottuu paikoin hyvin selkeästi. Levy on onnistunut kokoelma erilaisia kappaleita osuvalla aihepiirillä. Mitenkään erityinen levy ei mielestäni kuitenkaan ollut, sillä tyypillisiä piirteitä voi löytää lähes jokaisesta kappaleesta. Tästä huolimatta levy on laadukas, ja sen jaksaa kuunnella loppuun saakka.

R.M.


  

Aloitussivulle