Ultran kirjaesittely

 

 

Astrologia ja hyvinvointi - Löydä omat menestyskoodisi

Erkki Lehtiranta
 

275 s.
Kustantaja Viisas Elämä 2017
 

 

Löydä omat menestyskoodisi tähtien viisauden avulla

Erkki Lehtiranta on yksi Suomen tunnetuimpia astrologeja ja kouluttajia. Astrologia ja hyvinvointi on hänen kahdestoista kirjansa ja sen kohderyhmäksi sopivat niin tiedonhaluiset maallikot kuin kokeneemmatkin astrologian harrastajat. Neljänkymmenen vuoden kokemuksen rikastamana Erkki jakaa riittävästi perustietoa, tiedon kultajyviä, jotta kuka tahansa oppisi hahmottamaan ikivanhaa tietämystä nykyajassa. On hyvä, jos lukijalla on hiukan käsitystä, mikä on syntymähetkestä tehty radix- eli juurikartta, koska kirjassa on esimerkkejä henkilöiden kartoista.

Kuten kirjan nimestä voi arvata, teos on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen on astrologinen osuus, jota Erkki kutsuu henkiseksi astrologiaksi. Siinä käsitellään monen muun kirjan tapaan astrologisia merkkejä, huoneita, taivaankappaleita, laatuja ja elementtejä sekä kartan suurkuvioita. Tästä ei tosin astrologian harrastajalle juuri kerry uutta tietoa, varsinkaan, jos on aiemmin lukenut kymmenen alkeiskirjoja. Mutta ymmärrettävästi näiden perustietojen poisjättäminen supistaisi kohderyhmää. Karttaesimerkit ovat hyviä. Mukana on toki ripaus harvinaisempaakin tietoa: paralleelit, kontraparalleelit, kiintotähdet sekä inkarnaatiokartta.

Erkki kuvaa henkisyyttä jatkuvaksi oman luonteen hiomiseksi ja jalostamiseksi, tunne-elämän puhdistamiseksi sinne kertyneistä kuona-aineista ja myrkyistä. Henkisyys on yksilöllistä kestävän positiivisuuden etsintää.

Toisessa, hyvinvointiosassa, yhdistetään astrologiset tiedot muihin kiinnostaviin oppeihin ja menetelmiin, kuten herbalismiin (yrtit ja kasvit) ja kukkaterapiaan; myös homeopatia ja merkkien 'omat' jalokivet ja metallit on selvitetty. Erityisesti laatujen, johtava, muuttuva ja kiinteä, avulla on hahmoteltu luonnetta, kehoa ja sen sairastumisalttiita osia, esimerkiksi kaksosilla hengitykseen liittyvät kehon osat.

Jossakin kohden kirjoittaja on pettynyt siihen, että astrologia ei kehity tai kehitä riittävästi vaan asiat jäävät junnaamaan paikoilleen. Astrologiassakin pitäisi tehdä päivityksiä, pesänselvityksiä ja kevätsiivouksia. Astrologia on kirjoittajalle kuin rikas ja monisärmäinen timantti, jota voi ja tulee katsoa eri vinkkeleistä ja lähtökohdista. Toisaalta hän varoittaa, ettei kaikkea ole tarpeen astrologisoida, katsoa astrologisessa viitekehyksessä.

Lehtiranta on myös sanataituri, joka osaa tiivistää sanomansa kauniiseen, kirkkaaseen muotoon. Tässä näyte sivulta 29: "Koko yötaivas on valtava mandala, kosmoksen tähtitanssi, joka on inspiroinut kaikkia korkeakulttuureita aikojen saatossa."

Kirjan parasta antia on eri oppien yhdistäminen astrologiaan. Siitä voi vähemmänkin astrologiaa tunteva saada ahaa-elämyksiä ja uusia ideoita. Karmaosuus, sielun suunnitelma, on myös kiehtova. Erkin sanoin karma on sitä, mitä ihmisen tarvitsee oppia. Kirjoittaja haluaisi, että voisi tarjota meille enemmän kuin pelkkää nippelitietoa ja toivoo, että löytäisimme ajatuksia yhdistelemällä jotakin syvempää, tekisimme hiilestä timantteja!
 

Juhani Nummela

 


KUSTANTAJAN ESITTELY:

Tervetuloa henkisen tähtitaivaan aarteistoon. Tässä kirjassa Erkki Lehtirannan astrologinen avaruusluotain tutkii ihmisen ja kosmoksen suhdetta, ajan vaihtuvia laatuja ja henkisiä kasvupisteitämme. Kirjasta löydät tunnetun ammattiastrologin vuosikymmenten työn hedelmiä – valmiiksi poimittuina.

Teos vie sinut matkalle astrologian ja hyvinvoinnin tärkeään yhtälöön ja auttaa sinua ymmärtämään omia menestyskoodejasi. Tarkastelussa on tuttujen teemojen lisäksi monia uusia näkökulmia, jotka helpottavat haasteiden ja vaihtuvien elämänilmiöiden kohtaamisessa.

Kirjan 36 esimerkkikarttaa auttavat näkemään, miten erilaiset planetaariset kuviot heijastuvat yksilöiden elämään ruohonjuuritasolla. Mukana on monia tunnettuja historiallisia ja oman aikamme hahmoja. Teos on tarkoitettu sinulle, joka haluat hyödyntää tähtien viisautta omassa hyvinvoinnissasi.

 

FM Erkki Lehtiranta on työskennellyt astrologian parissa lähes 40 vuoden ajan ja toiminut muun muassa Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Lehtiranta on kirjoittanut 12 teosta, joista Astrologia ja Henkinen Tie (2008) sekä Sven Stenbergin kanssa kirjoitettu Astrologiset syklit ja elämänhallinta (2010) ovat tuoneet astrologialle paljon uusia ystäviä.

Linkki Erkin syyskuiseen haastatteluun henkisestä astrologiasta YLE Puheen Perttu Häkkinen -ohjelmassa:
https://areena.yle.fi/1-4216339

 

 

Aloitussivulle