Ultran kirja-arviointi

 

 

Anna - Magdalenejen ääni
Claire Heartsong  & Catherine Ann Clemett

398 s.
Suomennos Marketta Mylläri
Kust. Santa Claus Sancta Divina, 2015

 

Mielessäni pyöri monenlaisia mietteitä päästyäni kirjan loppuun. Annoin niiden nousta pintaan siinä järjestyksessä kuin ne halusivat tulla huomioiduiksi.

Kirja on paksu, suhteellisen painava, tiivistä ja keskittymistäkin vaativaa tekstiä. Paksuutensa vuoksi kirjan sivuja oli myös hieman kankeaa käännellä. Mietinkin siksi, olisiko kirjan suomennosta voinut mitenkään jakaa kahteen osaan. Asiaa oli paljon.
Tutkailtuani aluksi sisällysluetteloa, päätin aloittaa kirjaan tutustumisen lopusta eli liitteistä. Aikajanaan ja useampaan sukutauluun perehtyminen auttoi hahmottamaan, keitä lukuisat kirjan sivuilla puhuvat henkilöt olivat ja mikä oli heidän suhteensa toisiinsa.

Kirjan suomentaja Marketta Mylläri kertoo kirjan alussa, että teksti on alun perin saatu puhuttuna, joten lauserakenteet voivat olla aika pitkiä ja monimutkaisia. Hän on pyrkinyt olemaan uskollinen tekstille, samoin kuin pitäytymään kirjan tyyliin ja alkuperäiseen ulkoasuun.
Minua ei sinänsä haitannut lauserakenteiden pituus. Sen sijaan juutuin useamman kerran kohtiin, joiden lauserakenne, sanajärjestys tai sijamuoto oli alkuperäiskielen eikä suomenkielen mukainen.

Mennäänpä sitten itse pääasiaan… Teos on jatko-osa minulle vieraaseen kirjaan Anna, Jeesuksen Isoäiti. Anna – Marian äiti, Jeesuksen ja Maria Magdalenan isoäiti - synnytti ja kasvatti monta sukupolvea. Hänen jälkeläisiään on ympäri maapalloa. Annan tarkoitus oli luoda suora linja henkisiä ihmisiä tukemaan sitä työtä, mitä Jeesus tuli tekemään. Magdalene Order’in, Isiksen eli Suuren Äidin poikien ja tyttärien, korkeiden vihittyjen, vaikutus ulottuu tähän päivään saakka. He jakavat nyt osan siitä, mikä on ollut kätkettynä ja sallivat loppuosan levätä siemeninä tietoisuuden maaperällä, kunnes on valmiutta enempään. Magdalenejen työnä oleva tietoisuuden herättäminen ja Ykseyden Tietoisuuden palauttaminen on ollut Maa-planeetalla kautta aikojen. Nimet voivat olla erilaisia, mutta henkisten linjojen lähde on sama. Magdaleneillä on pitkä suullinen historia. Kaikkien olentojen kukoistaminen, onnellisuus, harmonia ja tasapaino ovat päämääriä.
Minulle yksi kirjan tärkeimmistä anneista oli, että se täydentää Raamatun ja historian tietoja. Olen vuosien varrella tutustunut useammankin uskontokunnan tärkeimpiin teoksiin ihan vain mielenkiinnosta ja halusta selvittää, ovatko näkemykset kovinkin toisistaan poikkeavat vai täydentävätkö ne kenties toisiaan. Löysin tuolloin eri uskontojen teoksista palasia, jotka yhdessä auttoivat luomaan eheämpää palapeliä. Sanoisin, että kokonaisuus on osiensa summa. Kirkko on todellakin aikanaan ikävästi vääristellyt ja salannut kansalta pyhiä kirjoituksia, ajaen siten omaa etuaan.

Tämä Anna-kirja tuo joukkoon paljon yksityiskohtia ja selvennöksiä, etenkin ajalta ennen ja jälkeen Jeesuksen ylösnousemuksen. Kirja on täynnä niin yksityiskohtaisia kuvauksia menneen aikakauden kulttuurista ja tapahtumista, että minä kyllä uskon kirjan tekstin sisältämän tietouden aitouteen.
Valohedelmöitykset, moniavioinen elämäntapa, tantrisen seksin kuvaukset, Jeshuan eli Jeesuksen kolme vaimoa ja monet lapset - nämä asiat herättävät varmasti lukijoissaan vahvoja tunteita. Toiset tulevat kyseenalaistamaan kuvausten totuudellisuuden ja suhteiden yksityiskohtien kertomisen tarpeellisuuden. Toiset näkevät vain puhtauden, valon ja suuren rakkauden kaiken kerrotun taustalla. En tiedä, olinko minäkään täysin valmis lukemaan kaikkea aivan niin yksityiskohtaisesti. Olen kuitenkin aina tuntenut, että virallisten pyhien kirjojen sisällöstä on puuttunut jotain totuudesta. Sanoisin, että kirkon antama kuva Jeesuksesta kokee kirjan myötä suuren muutoksen.
Kirjassa on myös joitain historian kulkua täydentäviä väkivaltaisia kuvauksia hirmuhallitsijoiden toimista (kuten vankityrmään heittämiset ja kahlehtimiset, kaulan katkaisut, elävältä polttamiset). Vaikka ne liittyvät oleellisesti kirjan kertojien elämänkokemuksiin, ne ahdistivat minua raakuudellaan niin paljon, että loikkasin osin niiden yli. On mahtanut olla rankkaa, kun on joutunut kokemaan jotain noin kauheaa. Annan perhe joutui myös ajoittain elämään pelon alla ja etsimään turvaa itselleen. Lopulta perheen piti hajaantua. Valon Siemenet - Annan, Äiti Marian ja Jeesuksen valaistuneet jälkeläiset - levisivät näin maailmalle.
Annan perhe on ollut uskomattoman lämminhenkinen, läheinen ja voimallinen. He ovat hallinneet tantrisen alkemian esoteeriset käytännöt eli elämänvoiman energian kanavoimisen henkisen valaistumisen saavuttamiseksi. ”Haudan riittien” harjoittaminen puolestaan on auttanut heitä pysymään nuorekkaina ja elinvoimaisina korkeista ikävuosistaan huolimatta. Annan perheenjäsenistä monilla oli myös useita muita vihittyjen maagisia kykyjä, kuten itsensä siirtäminen paikasta toiseen ja tietoisen kuolemisen taito. Kirjasta löytyy lisäksi paljon ajatonta, henkistä viisautta.

Tämän kirjan myötä Jeesus kertoo meille, että veressämme kätkettynä olevat valokoodit voivat herätessään ohjata tietämme Kotiin.
Annan sanoin, potentiaaliset muutos- ja voimaannuttavat energiat tulevat ravistelemaan jokaisen tämän kirjan lukijan solu- ja sielumuistia. Alaspainetut muistot tulevat nousemaan ja saamaan äänen. Monet tulevat muistamaan, keitä he ovat ja miksi he ovat täällä juuri tähän aikaan.
Claire muistuttaa meitä testaamaan ja kyseenalaistamaan mielessämme ja sydämessämme sitä tietoa, jota luemme. Hän uskoo, että se tieto mikä on annettu, toimii riittävänä katalyyttina, palvellen jokaisen lukijansa persoonallista tarkoitusta täällä maailmassa.
Catherine Ann’in viesti on, että monet meistä tätä kirjaa nyt lukevista, vaikkakaan emme ole tietoisia siitä, olemme myös osa Magdalene Order’ia, Sisar-Veljeskuntaa. Me olemme ne tulevat sukupolvet. Me olemme nuo siemenet, jotka nyt saavuttavat kypsyyden ja heräävät.
 

Kirsi Lohtaja

 


KUSTANTAJAN ESITTELY:

Erikoislaatuinen nainen, joka synnytti henkisen linjan, joka jatkuvasti auttaa ihmiskuntaa tänä päivänä. Anna – Marian äiti ja Jeesuksen isoäiti – kertoo vuosistaan eteläisessä Ranskassa ja Britanniassa.

Claire Heartsongin kirjoittama kirja “The Voice of the Magdalenes”, on jatkoa hänen toistaiseksi suomentamattomalle kirjalleen “Anna, Grandmother of Jesus”, ja se kertoo Jeesuksen Isoäiti Annasta, joka oli hyvin erikoislaatuinen nainen, korkea henkinen adepti. Voi hyvin sanoa: Kaiken takana on Nainen. Anna eli runsaat 600 vuotta ja hän tiesi elämän ja kuoleman salaisuudet ja mysteeritiedot. Hän synnytti ja kasvatti monien sukupolvien ajan jälkeläisiä, jotka auttoivat sitten Jeesusta hänen suuressa tehtävässään. Kirjassa on paljon autenttista, aikaisemmin julkaisematonta tietoa, jota vasta tässä ajassa on lupa antaa julki. Hän laittaa Jeesuksen ajan historian uusiksi monella tapaa. Kirjan tarkoitus on saada Jumalaisen Äidin ääni kuuluville, sen oltua vuosisatojen ajan tukahdutettuna maan alle.

 

Aloitussivulle